keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Herra Hakkaraisen suklaakakku Jeren tapaan


Tämän paakelsin Jere teki jo aikoja sitten.
Ohje löytyi kirjasta Tassulan iloinen keittokirja.
Kävi kuitenkin niin että kirja palautettiin kirjastoon ennen kuin muistin kopsia ohjeen talteen.
Viime viikon kirjastoreissulla nappasin ko. kirjan mukaan.
Ja kyllähän sieltä löytyy muitakin kivoja ohjeita, joita kuulemma pitää testata.
Tätä Jere kertoi tekevänsä toisellakin kerralla. :)





100g voita
3dl sokeria
2 munaa
1½dl vehnäjauhoja
4rkl tummaa kaakaojauhetta
1tl vaniljasokeria
pikkuriikkinen ripaus suolaa

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Sulata voi, anna sen jäähtyä hieman.
Lisää munat ja sokeri. Sekoita munien rakenne rikki, älä vatkaa.
Lisää loput aineet ja sekoita. Älä edelleenkään vatkaa!
Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi.
Kaada taikina vuokaan, mutta ei ihan reunoille asti.
(Muistelisin että käytössä oli halk 22cm vuoka...)
Paista uunin alatasolla n. 30 minuuttia.
Älä paista liian kauan: on tarkoitus että kakku jää tahmeaksi.
Jos kakku jää kiinni vuokaan, irroita reunoista varovaisesti veitsellä ennen irtopohjavuoan reunojen avaamista.
Koristele halutessasi tomusokerilla tai marjoilla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti