perjantai 30. elokuuta 2019

Helpot ruisruudut


Joku aamupäivä tein koulusta ja töistä palaaville peltileipää. 
Ihmeesti isompikin ihminen ilostuu, kun kotiin tullessa nenään leijuu tuoreen leivän tuoksu. :)
Itse en tätä tapahtumaa ehtinyt nähdä, olin silloin jo iltavuorossa, mutta illalla kotiin tullessa oli leipä mukavasti huvennut. 
Paras kiitos on se kun leipomukset maistuvat.

Ohje löytyi Pinterestin kautta täältä.
Nimi on ruisruudut, mutta tuolla vehnäjauhomäärällä en vielä menisi ihan ruisleiväksi kutsumaan..
Hyvää tämä oli kuitenkin, menee jatkoon. :)


11 g kuivahiivaa (=1pss)
5 dl ruisjauhoja
4 dl vehnäjauhoja
5 dl vettä
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
1/2 dl öljyä

Sekoita jauhot sekä kuivahiiva keskenään. Lämmitä vesi +42 asteeseen ja lisää joukkoon mausteet, öljy ja lopuksi jauhoseos, sekoita. 
Jauhota leivinpaperi, kaada taikina siihen, ripottele jauhoja vielä taikinan päälle ja kaulitse uunipellin kokoiseksi levyksi. Tee ruutuja pizzaleikkurilla tai vaikka taikinapyörällä, anna kohota 30 minuuttia liinan alla. 
Paista uunin keskitasolla 220-asteessa noin 20 minuuttia.

torstai 29. elokuuta 2019

Viimeinkin vastaus haasteeseen



Sain tämän haasteen jo aikoja sitten Kristiinalta, jolla on ihana blogi Koti metsänreunassa.
Kun heti en ehtinyt asiaan syventyä, asia venyi...hurjaa miten kauan!
No, nyt yritän vastailla jotain. Kuvat eivät liity vastauksiin. :)
Jos joku haluaa napata haasteen mukaansa, niin ole hyvä. :)
Kysymys numero 1: Mikä on blogisi tarina ja kuinka se alkoi?

Jaa-a, kuinkahan se oli...
Leivoin paljon kun lapset olivat pieniä, ja veljen vaimo yllytti aloittamaan blogin.
Siitä se taisi lähteä.



Kysymys numero 2: Mitä intohimo sinulle tarkoittaa? 

Virtaa, joka saa tekemään kaikkensa tiettyjen asioiden/ihmisten eteen.

Harrastuksissa olen huomannut, että asiat vaihtuu.. Esim täytekakkuja en millään enää jaksaisi väsätä. Jossain vaiheessa niitä teki ihan huvikseenkin.



Kysymys numero 3: Mitä teet rentoutuaksesi?

Vietän aikaa läheisten kanssa, luen, liikun luonnossa, nautin järvestä, katson netflixiä, mikä nyt milloinkin tuntuu kivalta.
Iän mukana luonnosta on tullut entistä tärkeämpi.




Kysymys numero 4: Mikä on viimeisin matkasi?

Vai että viimeinen matka...no, kuka sen tietää mikä on viimeinen. ;)
Koko perheen lomareissu Kilpisjärvelle heinä-elokuun vaihteessa.



Kysymys numero 5: Matkustatko yleensä yksin vai ryhmässä?

Perheen kanssa.



Kysymys numero 6: Unelmakohde, jonne olet aina halunnut matkustaa?

Jaa-a... mä en oo koskaan ollut matkustuskärpäsen puraisema.
Tällä hetkellä olisin  ihan tyytyväinen jos saisi olla viikon jossain mökissä luonnon keskellä (miehen ja nuorison kanssa, vaikka tuo jälkimmäinen ihmisryhmä vois olla toista mieltä!), järven rannalla. Netin ja puhelinyhteyksien puuttuminen voisi olla plussaa.
Paitsi jos sattuisi joku onnettomuus, niin puhelin ois kova sana.




Kysymys numero 7: Mikä on viimeisin kirja, jonka olet lukenut?

Nora Robertsin Toinen koitos.



Kysymys numero 8: lempikirjallisuuslajisi?

Hömppä, dekkarit... Tällä hetkellä on menossa Diana Gabaldonin Syysrummut.
Olen lukenut paljon lapsesta asti. Itse asiassa lukeminen on juttu josta en osaa kuvitella luopuvani. Kirjastossa käydään usein, ja kirjoja lainataan paljon. 
Eihän sitä voi tietää, millaisen kirjan tuulella milloinkin on. :)



Kysymys numero 9: Mitä tykkäät jakaa sosiaalisessa mediassa? 

Yritän vähentää esim facebookin käyttöä, koen sen nykyään juttuna, joka vaivihkaa vie hirmuisasti aikaa.
Instaan laitan välillä kuvia, lähinnä luonnosta tai arjen jutuista.
Blogiin laitan reseptejä ja mitä milloinkin.
Lasten kuvia laitan äärimmäisen harvoin, ja silloinkin kysyn heiltä ensin luvan.




Kysymys numero 10: Mikä on suhteesi asuinpaikkaasi?

Pidän kodistamme, mutta jos nyt olisimme rakentamassa, tupa tehtäisiin jonnekin syrjempään.
Itse asiassa voisin aivan onnellisena asua pienellä paikkakunnalla.
Toki tämä on helppoa nuorison kannalta, ei ole liian pitkä mihinkään.
Mutta mikäs tässä on ollessa, kivat naapurit yms.





Kysymys numero 11: Mitä haluaisit edistää maailmassa?

No tietenkin rauhaa ja hyvinvointia, mahdollisuudet siihen ovat sitten eri asia.
Mutta jos ajatellaan niin ettei tarvi miettiä realiteetteja.

Sekin ois hirveen kiva, jos ihmiset oppis laittamaan roskansa roskikseen ja vanhat romunsa asianmukaiseen kierrätyspisteeseen eikä luontoon. Verenpaine nousee mäkkärin roskista ja nuuskarasioista tien vierellä, puhumattakaan metsään kipatuista sohvista.
Tähän on helpompi omalla toiminnalla vaikuttaa, edes pienesti.
Kuluttamista, uuden ostamista koetan vähentää ihan ekologisista syistä.
Omalta osaltani se on yleensä melko helppoa, lasten tarpeisiin en osaa sitä siirtää niin hyvin.
Jostain luin joskus että ei pitäisi ostaa sitä minkä tarvitsee, vaan sen mitä ilman ei voi elää. Aika fiksu ajatus, mun mielestä!



keskiviikko 28. elokuuta 2019

Perhosbaari - oravien bilepaikka?



Alkukesästä näin jossakin lehdessä ohjeen helppoon perhosbaariin. Toteutus jäi kuitenkin heinäkuulle, unohdin välillä koko asian. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan....ehkä...luulen.

Ohjeessa kehotettiin kippaamaan litku astiaan ja laittamaan vaahtomuovin palanen perhosten juopottelulautaksi.
Päädyin käyttämään pientä emalikulhoa ja kiviä, joilta juomaa olisi kiva nauttia.
Kipon paikaksi valikoitui takapihan reuna jossa on kasvamassa kesäkurpitsaa, tomaattia, sipulia, salaattia ja kurkkua.
Aattelin että pölyttäjiä tarvitaan...

Ei muuta kuin aineet kulhoon ja kulho maahan.
Sitten lähdettiin pariksi päiväksi pois kotoa.
Takaisin tullessa piti tietenkin mennä katsomaan onko takapihamme valloittaneet eriväriset, kauniit perhoset.
No kissan viikset, ei ensimmäistäkään perhosta.
Kulho tosin oli aivan typötyhjä.
Aivan kuin puhtaaksi nuoltu.
(Ei, vettä ei ollut satanut, eikä kukaan ollut käynyt kaatamassa drinksua pois kulhosta.)
Ihmettelin kovasti kunnes muutamaa iltaa myöhemmin tyttären siiliä varten (joita ei ole näkynyt koko kesänä) viemässä vesikipossa kikkaili orava.
Niitähän noissa takapihan koivuissa hyppelee enemmänkin.

Taitaa olla niin että meidän poissa ollessamme perhosilla ei ollut mitään jakoa, oravat ovat kiskaisseet sekä nesteet että banaanimössön.
Toivottavasti on ollut hilpeä humala. ;)
Hengissä ovat edelleen, raatoja ei näy missään.
Ehkäpä jatkossa pitää laittaa litku johonkin kippoon jonka saa roikkumaan.
Vaikka kyllähän orava sellainen otus on että melko monenlaisiin paikkoihin pääsee..



Mutta ilmeisen hyvää oli, niin pahalta kuin se liemi haisikin!

Siihen laitettiin
 *puolet punaviiniä
*saman verran punaviinietikkaa (laitoin omenaviinietikkaa, sitä oli kaapissa).
*mössättyä banaania
*2 rkl hunajaa

Kaikki sekoitetaan keskenään ja kipataan sopivaan astiaan.
Keskelle vaikkapa niitä kiviä jossa ötökän on hyvä istua ja siemailla juomaansa.

Pitää kai tehdä uusi kokeilu..
Mutta sen mä sanon että iteltä jäisi mokoma sotku juomatta. Haju ei houkuttele! ;)





tiistai 20. elokuuta 2019

Hippasen sekavaa jaaritusta arjesta, ajasta ja sen kulusta sekä valkosipuliset paistinperunat


Vaikuttaa siltä, että hortoilu on tullut mun elämääni jäädäkseen. :)
Kaapin kätköissä on kuivattuna mm puna- ja valkoapiloita, horsmankukkia ja -lehtiä, mesiangervoa, siankärsämöä, kanervaa, poimulehteä, mustaherukan-, omenan-, vadelman- ja mustikanlehtiä, kanervaa, nokkosta...
Ja koulujen alkamisen yhteydessä iskeneen ekan flunssan aikana varsinkin siankärsämöä ja mesiangervoa on jo käytettykin. 
Myös nuoriso joi niistä tehtyä teetä, vaikka vain 1/3 mielestä se oli hyvää.

Täytyy kyllä sanoa, että kun kesäloma loppuu ja aloittaa taas työt niin että eka viikolla on pirusti työtunteja ja vain 1 vp, ja perheestä 4/5 sairastaa vuorotellen ja yhtäaikaa..
Huoh. Arki löi rapaisella lapasella päin silmiä.
Maanantain jälkeen viikon suunnitelmat meni ihan ketuiks, eikä omaa hiljaista aikaa löytynyt edes suurennuslasilla. Puhumattakaan siitä miten kurjaa on kun väki on kipeänä, eikä itse pysty kuin hieman helpottamaan kurjaa oloa, edes hetkeksi. Keittämään teetä, laittamaan höyryhengitysvatia, hakemaan kaupasta jotain hyvää..

Jäin miettimään, miten elämä onkin eri vaiheissa erilaista.
Olen aina nauttinut myös yksinolosta. Tarvinnut sitä vastapainoksi sosiaalisuudelle ja akkuja lataamaan.
Aikuisuudessa oppinut huomaamaan, että vaikka toisaalta olen sosiaalinen ja haluan olla tekemisissä ihmisten kanssa, tarvitsen myös hiljaista, rauhallista aikaa jotta pipo ei ala kiristämään liikaa ja saan levättyä myös henkisesti.
Introverttipuoli tarvii latausaikaa.

Kun lapset olivat pieniä, en moneen vuoteen edes muistanut, että ihminen tosiaan voi joskus olla ihan yksinkin. Onneksi en, koska siinä vaiheessa elämää sellaista aikaa ei juurikaan ollut.
Nyt kun jälkikasvu on jo noinkin "vanhaa", nautin hiljaisuudesta vaikkapa viikolla iltavuoropäivien aamuina kun tupa on hiljainen ja puuhailen omaan tahtiini.
Myös metsä ja ranta on mun lemppareita jotka valitsen paljon mielummin kuin kiertelyn kaupungilla
Ja kun välillä saa sen hiljaisen hetkensä, muistaa taas arvostaa täysillä sitä kun koko perhe on kotona. <3 ajan="" asia.="" eih="" ettei="" hoivaisi.="" huolehtisi="" hyvinvointi="" ja="" joiden="" men="" mun="" n="" nbsp="" ne="" oman="" on="" p="" rakastaisi="" rakkaimmat="" syd="" tarkoita="" tarve="">

Arjen hulinassa olisi tosi hauska saada myös rauhallista aikaa parisuhteelle, mutta jo mun kolmivuorotyöni tekee siihen omat haasteensa.
Alkava viikko on meidän arjessa siitä harvinainen, että meillä on puolison kanssa 4 yhteistä vapaapäivää. Nyt peukut pystyyn, että flunssa on häädetty ennen niitä! 


Myös Putte ja Vilppu saavat osansa kesän herkuista. ;)
Nämä kaverit ovat vallanneet itselleen oman paikkansa perheestä. En etukäteen tajunnut, miten paljon tälläisistä pikkuotuksista voi olla iloa, ja kuinka omanlaisiaan persoonia ne ovat.


Meillä on kesällä nautittu mm. näistä herkullisista potuista, joiden ohjeen taisin laittaa tänne blogiin jo viime kesänä. Mutta nyt uusintana, ihan sen takia että näitä kannattaa tehdä, ovat niin hyviä! 

"Äiti, voitasko tehä niitä hyviä perunoita?"
Mun mielestä niin ihana lause. Ja kuinka kiva fiilis on itellä kun kotiin tulee nälkäistä väkeä joiden naamasta näkee miten mukavaa on kun ruuaksi on jotain lempparia.
Luojan kiitos löytyy myös näitä eväitä jotka ovat herkkua kaikkien mielestä! ;)

Oon muuten hiljalleen työstämässä ajatusta, että muutama hassu vuosi niin kotona alkaa olla vähemmän väkeä. Kuka sitten kyselee tuollaisia? Kai tämä on jonkinlaista vaivihkaista napanuoran venytystä äidin suunnasta. Nuoret venyttävät sitä kyllä ihan itse, mutta mä tarvin toisella lailla aikaa  ja aivotyötä sopeutumiseen.
Kovin haasteellista välillä tämä ihmisen mieli.
Haluaa omaa aikaa, toisaalta ajatuskin siitä että jonkun vuoden päästä sitä on liikaa, ja kyynelet nousee silmiin.

Mutta palataanpa pottuihin, näköjään mun ajatus harhailee nyt missä sattuu...

800g uusia perunoita
6-10 valkosipulin kynttä
merisuolaa
½dl oliiviöljyä
mustapippuria, suolaa

Pese ja viipaloi perunat.
Huuhdo ne ja laita kattilaan.
Kuori (ja puolita) valkosipulin kynnet, laita kattilaan.
Keitä merisuolalla maustetussa vedessä n. 6-8 minuuttia, kunnes perunat ovat puolikypsiä.
Siivilöi.
Kuumenna paistinpannulla oliiviöljy, paista perunoita ja valkosipuleja sekoitellen n. 10 minuuttia kunnes ovat kullanruskeita.
Mausta mustapippurilla ja suolalla, halutessasi voit lisätä vaikkapa persiljaa tai ruohosipulia.

Meillä tuo määrä ei ole riittävä, joten teen isomman satsin.
Ja nämähän on siitä hyviä, että jos perunoita jää yli, ne maistuvat myöhemmin lämmitettyinäkin hyvältä. :)



                          Mikä on sinun tapasi rentoutua ja kerätä voimia ? :)

maanantai 19. elokuuta 2019

Kesäkuulumisia


Kesä meni -taas kerran- käsittämättömän nopeasti.
Itse asiassa tänä vuonna oli ensimmäisen kerran sellainen tunne, että koskaan aiemmin ei ole kesäkuukaudet vilahtaneet ihan näin nopsaan ohi, varsinkin 4 viikon loma katosi silmänräpäyksessä . Mahtaako johtua jostain ikäjutusta? 
Oonko mä jo niin vanha, että aika alkaa karata käsistä oikeen kunnolla? 
Voipi olla. Mutta minkäs teet, näillä mennään.

Kesästä on nautittu, ilman isompia helteitäkin. 
Luontoa, uintia, hortoilua, jonkin verran retkeilyä, ihania kesäpäiviä mummolassa ja koko perheen viikon reissu Kilpisjärvelle. 
Sääkin suosi. Ei helteitä, mutta riittävän lämmintä, sadettakaan ei saatu koko viikolla.
Se on sitten eri asia, paljonko siitä voi iloita kun luonto on ollut niin kuiva että tuntuu aivan huutavan vettä...

No, meidän pienet retkemme onnistuivat hyvin säänkin puolesta. 
Saanalle kiivettiin koko poppoo, Leutsuvaarassa kiivettiin ylös maisemia ihailemaan, Norjan puolella käytiin ajelemassa.
Osa porukkaa vietti mökkipäivät sillä aikaa kun osa kävi Pikkumallalla ja Saanajärvellä.
Majoituimme Pousun mökillä, joka vuokrattiin Lomarenkaan kautta. 
Mukava mökki ihanalla saunalla ja kauniilla näköalalla.
Pousujärvi oli todella matala, onneksi saunarantaan oli ruopattu uimapaikka johon johon oli hyvä pulahtaa useita kertoja päivässä.

Viimeisenä iltana korttia pelatessa teinit sanoivat että mukava viikko, kannatti lähteä. (Vaikka taatusti me käytiin välillä niiden hermoille: ;)) 
Silti heidän mielestään plussalle jäi reissu. Siitä olen kauhean onnellinen.
Että vaikka murkuttaa, on kuitenkin kiva tehdä välillä juttuja myös perheen kanssa. Ja sitten toisaalta on kavereita, suunnitelmia ja menoja heidän kanssaan. 

Ihana viikko ilman kelloa ja kalenteria. 
Osin ilman puhelintakin, koska mökillä oli huonosti kenttää ja mun puhelimeni alkaa ilmeisesti olla sen verran vanha että takkusi enemmän kuin muiden perheenjäsenten luurit.
Tyytyväisenä vietin ison osan ajasta puhelimesta erillään.
Tekisi varmasti hyvää ihan kotiarjessakin laittaa luuri useammin kokonaan kiinni.
(Toisaalta haluan olla lasten tavoitettavissa, vaikkapa sen varalta että mopon kanssa tulee ongelmia tms.)

Onnistuin ulkoistamaan itseni niin täysin moisista arjen kapistuksista, että kesti hyvän aikaa että kotiin tultuakaan halusin edes miettiä arjen alkamista ja aikatauluja. Pakko se kuitenkin oli lopulta tarttua kalenteriin, katsoa työvuoroja ja suunnitella arjen sujumista.




















Kuntoportaita on testattu sekä Joupiskalla että Lakiksella.
Hiki tuli, mutta täytyyhän se tehdä hyvää. ;)
Tuollaisen jälkeen on ihan parasta päästä pulahtamaan järveen.


Sieniä on löytynyt aivan olemattoman vähän. Kanttarelleja jokunen, mutta kuivuus on vaivannut myös sieniä. Nyt täällä on satanut vettä, ehkäpä vapaapäivinä voisi löytää jotain kivaa metästä. :)



Näitä kuvia mä katson pitkinä talvikuukausina ja saan uutta virtaa. 
Vaikka olen oppinut nauttimaan kovasti syksystä ja talvestakin, niin kyllä viimeistään helmikuussa kaipaan jo kesää.



Millaisin fiiliksin sinä suuntaat syksyyn? 
Toivottavasti kesä oli rentouttava ja ihana!