perjantai 28. helmikuuta 2014

Kanaa halloumijuustolla



Syökää kanaa, syökää kanaa...
Oli jokuskus aikanaan kanahampparimainos possun esittämänä.
Ja meillähän syödään. :) 
Tällä kertaa uunitettuna.

Maustamattomia kananfileitä, paloja, mitä ne ovatkaan.
Paistetaan kevyesti pannulla, laitetaan uunivuokaan.
Päälle heitellään punasipulin lohkoja ja siivutettu halloumijuuston pala.
2 desiin ruokakermaa sekoitetaan mausteita maun mukaan.
Itse laitoin paprikamaustetta, yrttisekoitusta ja ripsauksen suolaa ja mustapippuria.
Kerma kipataan päälle.
Koko sotku laitetaan uunin 175 asteeseen n. 40 min.



Autuaasti unohdin kuvata valmista versiota, joten ei auta kun tyytyä kuviin "ennen uunia".






Samalla kiitän kohdalleni osuneista arvontavoitoista Tupua ja Eenaa.
Ihania juttuja!





torstai 20. helmikuuta 2014

Juustoteeleivät



Meillä sairastelu jatkuu oksutaudilla, joten nyt en todellakaan leivo mitään.
Mutta aiemmin tehtyjä löytyy edelleen joten niitä lisäilen tänne pikku hiljaa...

Nämä nopsat leipäsohjeet ovat arjen piristystä ja vaihtelua vaikkapa välipalaan.
Tupulta löytyi ohje tähänkin herkkuun.
Kauaa eivät kipossa vanhenneet, kaikille maistui.
Näitä tuli muistaakseni 15kpl.




4,5dl vehnäjauhoja (laitoin osan ruisjauhoja)
1tl sokeria
½tl suolaa
3tl leivinjauhetta
1dl juustoraastetta
½dl öljyä
2,5dl maitoa

Sekoita kaikki aineet kulhossa.
Muotoile jauhotetuin käsin taikinasta pulli, litistä niitä hieman.

Paista 250 asteessa unin keskitasolla n. 12 minuuttia, kunnes leivät saavat kauniin värin.


Leivinliina esikoisen äitienpäivälahjaksi tekemää taidetta muutaman vuoden takaa.



sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Runebergintortut





 Mä oon onnistunu elämään elämäni niin, että vasta Runebergin päivänä kokeilin ensimmäisen kerran tehdä näitä Suomen kansallisrunoilijan nimikkoleivonnaisia.
Ohje löytyi netin uumenista, muistelisin että Valion sivuilta. 
Perinteisestä versiosta tämä eroaa siinä, että rengas hillon ympärillä on kermavaahtoa eikä sokerikuorrutetta.
Osaan kakkusista kokeilin tehdä kolon taikinaan ja laittaa hilloa jo ennen uuniin laittoa. 
Tämä testi meni jonkin verran mönkään, koska kaapista ei löytynyt uuninkestävää hilloa.
Lopputulos oli sotkuisen näköinen. Maku tosin mehevämpi.
Ripsautin sitten niihinkin hilloa ja kermaa päälle. 

Paistoin kakkuset muffinssipellillä, paperisissa muffinssivuoissa. 
Koska taikinaa oli enemmän mitä muffinsivuoan 12 koloon mahtui, laitoin silikonisiin muffinssivuokiin paperisen vuoan ja lopun taikinan niihin. 
Näitä tuli muistaakseni yhteensä 17.

Mun mielestäni hyviä, 2/3 lapsistakin tykkäsi.
Osa vietiin tuliaisena isomummulle.


200g voita
½dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 munaa
1dl kermaa
3½ dl vehnäjauhoja
3/4 dl mantelirouhetta
1½ dl (70g) piparinmuruja
1½ tl leivinjauhetta
1½tl kardemummaa

Päälle:
vadelmahilloa ja kermavaahtoa

Vaahdota voi ja sokerit.
Vatkaa munat sekaan yksitellen.

Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne taikinaan kerman kanssa vuorotellen.

Annostele taikina runebergintorttu vuokiin tai muffinssipellille paperisiin muffinssivuokiin.
Jos sinulla on uunin kestävää vadelmahilloa/marmeladia, tee taikinaan kolot joihin laitat sitä.
Muussa tapauksessa lisää hillo vasta paistamisen jälkeen.

Paista 175 asteessa uunin keskitasolla n.20 minuuttia.

Jos hillo on painunut taikinan sisään, lisää sitä. 
Pursota kermavaahdosta rengas hillon ympärille.
Vaihtoehtoisesti voit tehdä sokerikuorrutuksen sekoittamalla 1dl tomusokeria ja 1½tl kylmää vettä.





perjantai 14. helmikuuta 2014

Daim



Nämäkin herkut on tehty jo aiemmin kummitytön kanssa.
Aiemmin kokeiltu vastaavaa ohjetta, joka löytyy täältä.
Nyt poden kaikkien aikojen keuhkotautia, eli hervotonta yskää kaikilla mausteilla...
Mutta koska voimat ei riitä mihinkään, on aikaa istua ja nörätä koneella.
Muut kattoo lätkää, mutta kun ei nyt jaksa kiinnostaa sekään..
Lukeminen on ollu mun lemppariharrastus jo lapsesta lähtien, mutta nyt tarvisin vinkkejä hyvistä kirjoista.
Löytyisikö teiltä sellaisia?




Näistä daimeista tuli melkoisen hyviä, 
lapsille varsinkin maistui.
Jauhetun mantelin tilalla käytettiin kaapista löytyvää hasselpähkinäjauhetta.
Kuorrutussuklaana vois kokeilla myös maraboun Daim-suklaata... eikä sitä välttis tarvi ihan 150grammaa.

2rkl voita
2rkl vehnäjauhoja
2rkl siirappia
1rkl kermaa
½dl jauhettua mantelia/hasselpähkinäjauhetta
1 dl sokeria
1rkl kaakaojauhetta

Kuorrutus:
100-150g maitosuklaata


Sulata rasva kattilassa.
Lisää muut aineet, paitsi kuorrutukseen tarvittava suklaa.
Keitä sekoitellen koko ajan.n. 15minuuttia.
Mössön pitäisi olla hyvin sakeaa.
Kun huomaat että seos alkaa kovettua/kiinteytyä nostaessasi kauha kattilasta,se on valmista.
Kaada seos leivinpaperin päälle.
Laita toinen leivinpaperi päälle ja kauli massa ohueksi levyksi.

Kun levy on kovettunut, sulata suklaa ja kaada päälle. 
Anna kovettua jääkaapissa ja leikkaa paloiksi.





Herkullista ystävänpäivää!




maanantai 10. helmikuuta 2014

Daim-palat



Oikein esimerkillistä touhua bloggaamisen kannalta...
 kuvaaminen jää niin huonolle, että tästä paakelsista ei löydy kuin yksi kuva, eikä sekään läheltä otettu...

Eli kyseessä on nuo keskikerroksen palaset.
Mun suuhun ihan ok, vähän moitin että maistuu kahvilta. (En siis juo koskaan kahvia, koska se on pahaa.)
Mutta muutaman mielipiteen mukaan parasta ikinä, ja jopa lapset tykkäsivät. 
Joten vian täytyy olla mun makuaistissani. Mies kyllä tapaa sanoa, että mulla on "vauvan suu", eli liian kahviset tai väkevät maut ei todellakaan kelpaa. :)


Ohje löydetty ja kopsittu Kinuskikissalta

Pohja:
200 g margariinia
1 ½ dl sokeria
3 munaa
1 ½ dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Kuorrute:
2 isoa Daimia
150 g margariinia
2 dl sokeria
2 tl vanilijasokeria
2 keltuaista
2 tl murukahvia

Koristelu:
Daim-rouhetta



Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon munat yksitellen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle n. 30 x 30 cm kokoiseksi levyksi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 10 min.

Rouhi Daimit. Sulata kattilassa rasva. Lisää sokerit, keltuaiset ja murukahvi. Anna kiehahtaa ja keitä parisen minuuttia koko ajan sekoittaen, kunnes seos alkaa paksuuntua ja murukahvi on liuennut sen joukkoon. Lisää sitten Daim-rouhe. Levitä kuorrute heti pohjan päälle. Kuorrute jämähtää muutamassa sekunnissa, joten ole nopea!