sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Nutellakakku


Samaisella mummollareissulla tekaisin jo jonkin aikaan mielessä olleen nutellakakun.
Ohje löytyi Vielä yksi pala... blogista.
Onnistuin ottamaan mukaan liian ison irtopohjavuoan, joten tein kaakun pieneen lasiseen uunivuokaan. Ohje on halk. 12cm vuokaa varten.
Lopputuloshan ei ole yhtä hieno mutta menetteli näinkin. 
Jos kakku tehdään irtopohjavuokaan kannattaa se irrottaa varovasti.
Koska paakelsissa ei ole lainkaan liivatetta, rakenne ei ole yhtä kestävä kuin liivatteellisessa kakussa.
Kakun voi pistää hetkeksi pakastimeen ennen vuoan irrottamista.





75g kaurakeksejä
20g voita
2-4 rkl hasselpähkinärouhetta
160g nutellaa
hasselpähkinärouhetta 
200g tuorejuustoa
n. 1rkl tomusokeria

Murskaa keksit. Sekoita murut sulatetun voin kanssa.
Painele seos vuoan pohjalle. (irtopohjavuokaan leivinpaperi pohjalle.)

Vatkaa tuorejuusto, nutella ja tomusokeri keskenään. 
Voit laittaa esim 1-2 rkl hasselpähkinärouhetta sekaan.
Levitä täyte pohjan päälle. Ripottele päälle hasselpähkinärouhetta.
 Anna hyytyä useamman tunnin ajan jääkaapissa.


Kakku on todella makeaa, jo pieni pala sammuttaa makeanhimon.
Itse en ole mikään nutella-fani, mutta olihan tämä syntisen hyvää.
Siskoni mielestä kakku on täydellistä. 
Kannattaa kokeilla. :)

6 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Piti poistaa eka viesti, kun nakkisormet teki niin paljon kirjoitusvirheitä :D Tämä kakku on taatusti hyvää! Meillä tykätään nutellasta, joten tätä on kokeiltava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Suosittelen kokeilemaan! Helppoa ja herkullista.

      Poista
  3. Taatusti herkkua :) Ja valmistuu niin helposti!

    VastaaPoista
  4. ♥aah, tuo on takuuvarmasti hyvää!

    VastaaPoista