lauantai 10. huhtikuuta 2010

Järjettömän ruma Pai-kakku gluteenittomana

Hokasin eilen että en muistanut ostaa kaupasta mitään gluteenitonta kahviin kastamista ja anoppi sekä miehen sisko oli tulossa meille. Päätin sitten nopsasti kyhätä kääretorttupohjasta kakun - se kun paistuu niin nopsaan! Eli paistoin kääretorttu pohjan josta leikoin paloja niin että sain aikaan pienen kakun ja kahteen väliin täytettä.
Tässä projektissa meni vikaan vaikka mitä, ja suurin syy oli se, että taas kerran yliarvioin ehtimiseni. Tai siis ehtimisen, kun kolme lasta halus auttaa ja neiti "minäihanite" halus koristella. No, maku oli hyvä, ja saipa Iida sitten osallistua pursottamiseen ja viskoa koristeita pintaan. :)
Jos aikaa olisi ollut, Pain olisin tehnyt täysin uusiksi, ja tunkenut sitä ennen lapset komeroon. ;) Tuo "ruokatussi" oli lasten mielestä äärettömän kiinnostava kapine! Siitä(kin) tapeltiin ankarasti.
Pitäis kai tehä joku kakku niin, että lapset sais suunnitella ja toteuttaa koristeet täysin oman pään mukaan.
Vikaan meni siinäkin että vasta siinä vaiheessa kun kaikki oli läsäytetty kakun päälle, taujusin että koristuksissa onkin vehnäproteiinia... Ihanainen anoppini kuitenkin valotti asiaa ja kertoi että se ei ilmeisesti haittaa. Mutta jos on oikein herkkävatsainen, vehnäproteiinikin ilmeisesti aiheuttaa oireita.
Kyllä noiden juttujen kanssa pitääkin olla tarkkana! Varsinkin näin kun ei oo asiasta oikein kunnolla perillä...
Niin, kiire oli sen takia, että piti ehtiä teatteriin Muumeja kattomaan! Oli muuten ihan hyvä esitys, vaikka kuonottomat muumit olikin aika erikoisen näköisiä...

Gluteeniton kääretorttupohja:

3 munaa
1½dl sokeria
3/4dl perunajauhoja
2rkl kaakaota
1tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri.
Yhdistä jauhot, siivilöity kaakao ja leivinjauhe. Kääntele jauhoseos taikinaan.
Levitä taikina leivinpaperin päälle (ite sipaisin paperille ihan vähän öljyä) uunipannulle, 30x40cm.
Paista 225 asteessa uunin keskiosassa n.5 minuuttia.


Täyte:
laktoositon kerma
murskattua banaania maustettuna sitruunamehulla
Piltin Aurinkoinen sosetta

7 kommenttia:

  1. Linkitä vain aivan vapaasti, minäkin voi linkittää sinut :)

    VastaaPoista
  2. Tällä postauksella on ehkä maailman paras otsikko! Heti täytyi tulla kattomaan, että mitä ihmettä. Mutta täähän on oikeasti uskomattoman vinkeä ja hieno kakku! Mahtoi Iika revetä liitoksistaan, kun kelekappi oli ihan todellisena siinä kaakun päällä. Hauskaa! :)

    VastaaPoista
  3. Suviih, kiva juttu!
    Eena..Joopa joo, vinkeä on. :)
    Lapsilla ja serkuillaan oli pientä vääntöä siitä, kuka saa minkäkin ruumiinosan lautaselleen! Vaikka meidän lapset ei tosiaan edes tykkää marsipaanista!

    VastaaPoista
  4. Kyllä pitäisi onnistua sillä Sunnuntainkin jauholla, eikä haittaa vaikka olisi sitä tummaakin versiota. Myös tuon kaurajauhon voinee korvata Sunnuntailla, jos kaurajauhoa ei satu kaapista löytymään.

    VastaaPoista
  5. kiitos tiedosta! :)
    Kaurajauhoa kävin hakemassa Prismasta, pitää kai sitten leipoa muutakin, että saa jauhot käytettyä, eivätkä pilaannu kaappiin! Tänään aattelin kokeilla, jos siivoamisilta ehdin...

    VastaaPoista
  6. Mikko nauroi tälle tosi makeasti ja mäkin olin aivan haltioissani. Paras Teletappi, jonka olen kuuna päivänä nähnyt! Mestariteos kaikessa psykedeeliydessään :D

    VastaaPoista
  7. Heh, hauska otsikko :D Ei tämä silti mielestäni mikään järjettömän ruma ole!

    VastaaPoista