sunnuntai 24. joulukuuta 2017

DIY Joulumuistamisia











Jouluna on mukava muistaa isovanhempia, kummeja, läheisiä yleensäkin.
Itse koen kovin hankalaksi keksiä mitään järkevää lahjaa, nykyään kun kaikilla on jo niin kaikenlaista. Siksipä olenkin tykästynyt itse tehtyihin lahjoihin, jotka usein on myös pakattu tyhjentyneisiin lasipurkkeihn tai -pulloihin, ekologista puuhaa siis.
Nämä voi käyttää pois ja sitten pistää purkin kierrätykseen. Eikä kaappeihin kerry eripari kuppeja tai tarpeetonta krääsää.
Meillä on nuorisokin osallistunut näiden tekoon, nuorin kaikkein innokkaimmin.


Mitä mieltä Sinä olet itse tehdyistä lahjoista? :)



Tänä vuonna lahjoiksi tehtiin mm. suklaakarkkeja, omenaglögiä, käpykransseja  suklaakeksejä, kuivakakkujakuorinta-ainetta, jalkakylpypommeja, sytykekäpyjä, mysliä ja siemennäkkileipää.
Purkkejahan voi tuunata mielensä mukaan maalaamalla, erilaisilla nauhoilla, tarroilla, tms. (Meillä mentiin tänä vuonna hyvin vähin koristeluin.)

Helppoja ja hauskoja kaakaopurnukoitakin tehtiin useampia. J ja I testailivat niitä itsekin, hyvältä kuulemma maistui. ;)

Tyhjään, pestyyn piltti-purkkiin siis laitetaan pohjalle kaakaojauhetta. Siihen päälle murskattuja karkkikeppejä (niitä piparminttujuttuja), marianne crushia, rouhittua suklaata ja vaahtokarkkeja.
Aikuisen lahjaan voi halutessaan laittaa vielä vaikkapa pikkuruisen pullon kermalikööriä mausteeksi.
Lahjan saajan tarvitsee vain kipata seos isoon mukiin ja lisätä maito.







Nyt on ihana rauhoittua joulun viettoon, nauttia rauhallisesta ajasta ja vapaapäivistä perheen kanssa. (Kunhan ensin otan pienet unet yövuoron päälle.)
Syödä kinkkua ja suklaata, pelata lautapelejä ja katsoa leffoja.
Toivoa vesisateetonta säätä, jotta ulkoilukin olisi mielekkäämpää. ;)




Tunnelmallista ja rentoa joulun aikaa!
Toivottavasti saat viettää sitä haluamallasi tavalla, mieleisessä seurassa, akkujen latautuessa samalla.



8 kommenttia:

  1. Moikka ja hyvää joulua! Omatekoiset lahjat ovat ihania. Sinä olet ihan huippulahjoja väsännyt. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ❤
      Onneks ei oo tarvinnu yksin väsätä, lapset ovat myös osallistuneet.

      Poista
  2. Ihania lahjoja olette tehneet! Mukavia vuoden viimeisiä päiviä koko perheelle! P.s. blogissani on käynnissä kiva synttäriarvonta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tulenpa blogiisi visiitille!
      Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle!

      Poista
  3. Voi kuinka olet saanut aikaiseksi.
    Nyt vain odottamaan uutta vuotta ja uusia kujeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää alkanutta vuotta teille koko perheelle!

      Poista
  4. Ihania lahjoja! :)
    Minä tykkään kutoa lahjaksi; villasukkia, pipoja, kynsikkäitä, säärystimiä you name it :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)
      Oi, nuo sun jutut on niin mahtavia! Mä oon tosi huono käsitöissä, mutta osaan kyllä ihailla taitavampien kädenjälkeä.
      Lapsena ei osannut arvostaa pehmeitä paketteja, mutta mikä se n ihanampaa kuin villasukat. <3

      Poista