torstai 26. tammikuuta 2017

Ruispalat




Ruisleipä äänestettiin hiljattain Suomen kansallisruuaksi.
Täytyy sanoa, että sinä asiassa oon aivan samaa mieltä. Ruisleipä, varsinkin tuore sellainen on niiiiiin hyvää! Joten pakkohan sitä oli kokeilla Rajalan tuvan ohjetta.
 Kotimaiset, yksinkertaiset raaka-aineet, ja tällä valmiilla ruisleipäaines-seoksella ei tarvitse juurta omasta takaa. Sitäkin olen joskus tehnyt itse, mutta aina ei jaksa...enkä koe olevani mitenkään hyvä juurentekijä.
En tiedä onko ko. tuotetta monilla valmistajilla, itse ostin 2kg pussin Myllärin Ruisleipäainesta.









50g hiivaa
12dl vettä
2rkl siirappia
1tl suolaa
n.2-2,2l ruisleipäainesta 

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää siirappi ja suola.
Vatkaa joukkoon puolet jauhoista. Kun taikina on niin paksua ettet jaksa enää vatkata, sekoita loput jauhot joukkoon puuhaarukalla.
 Taikina saa olla pehmeää.
Kohota liinan alla lämpöisessä n.1h.

Kumoa taikina hyvin jauhotetulle pöydälle ja kauli taikinasta n.1,5-2cm korkea levy. Leikkaa se paloiksi. Asettelee palat leivinpaperille ja anna kohota liinan alla n.30min.

Pistele palat haarukalla ja paista 250 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.







6 kommenttia:

  1. Ai ai mitä herkkua oletkin tehnyt. Meillä taitaa olla myös ruisleipä päivä ensi viikolla, kiitos sinulle taas kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä niin hyvää, varsinkin lämpöisenä. :)
      Mä käyn usein kurkkimassa vinkkejä sun blogista. :)

      Poista
  2. Jes. Mä fanitan kans ruisleipää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan parasta! Toivottavasti ei ikinä iske keliakia, siihen se lysti sitten loppuis...

      Poista
  3. Ruis on parasta! :)
    Herkullisen näköistä leipää :)

    VastaaPoista