tiistai 3. tammikuuta 2017

Puolukkaglögi


Joulukuu meni hippasen eri tavalla, mitä etukäteen aattelin. 
Pari suht voimat vievää flunssaa kaatoi mut joulukuun aikana ja siinä meni valmiit suunnitelmat roskikseen räkäpaperien mukana.
Mutta niin se joulu vaan tuli ja meni, mukavaa oli.
Taas kerran tuli todettua, että vähemmälläkin touhottamisella joulun tunnelma syntyy.

Mutta tämän ohjeen laitan tänne kuitenkin, vaikka joulua saa odotella vielä pitkään. 
Onpa sitten muistutuksena itelle kun taas glögiaika alkaa.
Tähän saumaan mun joulufiilikseni on jo täysin ohi. Melkein kaikki joulujutut on kerätty pois ja ajatukset suuntautuu jo kohti kevättä.
Mutta nautitaan nyt ensin siitä kun viimeinkin tuli vähän lunta! ;)



1l vettä
4dl puolukoita
1dl fariinisokeria
1dl sokeria
1 kanelitanko
3 tähtianista
½tl kokonaisia kardemummansiemeniä
½tl kokonaisia neilikoita

Mittaa kaikki ainekset kattilaan. 
Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen poreillen 5-10 minuuttia.
Nosta kattila pois liedeltä ja anna glögin hautua kannen alla noin tunti.
Siivilöi glögi ja tarjoile, tai säilö puhtaisiin pulloihin.


Tätä voi suositella ihmiselle, joka oikeasti tykkää puolukan mausta.
Tai sitten vaihtaa puolukat puna- tai mustaviinimarjoihin.
Multa ei löytynyt kokonaisia neilikoita eikä kardemummansiemeniä, joten laitoin jauhettuja versioita ripaukset.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti