keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Pudonnut tötterö-kakku

Esikoisen synttärikakun aihe löytyi jostain facen kakunkoristeluvideonpätkästä.
Pudonnut tötterö.
Poika itse puhui peruskermakakusta, mutta antoi siunauksensa tälle kokeilulle.
Minne aika meni? Miten tuo poika ei enää halua mitään kuviokakkuja, vaan keski-ikäisten kermakakun??? Tätä menoa siihen pitää pian pistää kullanvärinen 60v muovikoukero päälle...
Mä koitan tosissani työstää päässäni sellaista asiaa, että lapset todella kasvaa ja alkaa venyttämään napanuoraa.... Sellainen vaatii sopeutumista. On se myös haikeaa,huolestuttavaa, pelottavaa, ja välillä ihanaa, helpompaa.
Ei tarvi vahtia koko aikaa, voi pyytää tyhjentämään astiskoneen, pyykkäämään, jutella muustakin kuin teletapeista, luottaa siihen että monet jutut hoituu ilman äitiä, varmistella silti, koska ei ne aina hoidukaan... ;)
Tuo kakkuasia nyt on pieni, mutta kuvaava juttu.


Jepjep, takaisin kakkuun.
Reunoilla piti roikkua hallitusti tuota suklaakuorrutetta, mutta lopputulos ei ollut ihan niin hallittu kuin olin ajatellut. Seuraavalla kerralla teen tuplamäärän, jotta siitä tulee vielä vähän paksumpi.
halk 26cm kakkuun riitti tämäkin, mutta näissä asioissa enemmän on parempi. :)
Tötterön pallona on hillomunkki, joka on kuorrutettu sulatetulla daim-suklaalla.

Väleissä vadelma hilloa, mustikoita ja kermaa höystettynä sulatetulla suklaalla ja suklaarouheella.
Pohjana 7 munan kakupohja.


7 munaa
2½dl sokeria
4dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
2tl leivinjauhoja

Vatkaa munat ja sokeri pysyväksi vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi vaahtoon. Sekoita varovaisesti ja kaada
voideltuun vuokaan jossa on pohjalla leivinpaperin pala. (Halk. 26cm.)
Paista 175 asteessa alimmalla tasolla 40-50 minuuttia.


Kuorrutus:
200g Fazerin sinistä
1dl kuohukermaa
nokare voita

Lämmitä kerma kattilassa, älä kiehauta. Nosta kattila pois levyltä.
Heitä sekaan paloiteltu suklaa. Sekoita kunnes palat ovat sulaneet. Lisää pieni nokare voita, sekoita kunnes sekin on sulanut ja sekoittunut.
Laita kuorrute hetkeksi jääkaappiin viilenemään. Valuta kakun päälle.



2 kommenttia:

  1. Kiva kakku! Ei meilläkään enää turtles-kakkuja toivota :)

    Itse olen välillä murehtinut ihan samaa, kohta ollaan ukon kans kahdestaan... Esikoinen täyttää kesällä 17 ja "vauva" syksyllä 13.

    VastaaPoista
  2. Teillä lapset vielä vanhempia. :)
    Kaksin oleminen kuullostaa välillä jännittävältä, uudelta ja eksoottiselta. Välillä kauhean surulliselta.
    Vaikka niinhän sen pitää mennä, lapset luo aikanaan oman polkunsa ja elämänsä.

    Aika menee niin äkkiä.
    Ei siinä vaiheessa kun könötti jatkuvasti hiekkalaatikon reunalla, edes ymmärtänyt, miten nopeasti vuodet rupeaa laukkaamaan!

    VastaaPoista