keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Voileipäkakku


Toisen kerran elämässäni väsäsin voileipäkakkua... Vähän se on vino, ja tomaattirivi menee kuin Äänisen allot, mutta mitäs pienistä. Ei mun elämäni muutenkaan oo viimesen päälle eikä turhan nuukaa.;)
Maku oli aika hyvin kohdallaan, omasta mielestä ainakin. Ja moni muukin tykkäsi.
Näissä on se harmillinen puoli, että ei voi etukäteen tietää, tuleeko hyvää. Täytyy vaan toivoa parasta.
Suht nopeakin pitää olla, Iida meinasi syödä kirsikkatomaatit ennen kuin sain paprikoita pilkottua. Tyyty sitten onneksi yhteen maistiaiseen ja ylijääneet toki sai. Vain nopeat elävät, vai kuinka se meni... ;)

Käytin Fazerin täysjyvä paahtoleipää, joista leikoin reunat pois. Kostutus lihaliemellä.

Ensimmäiseen väliin laitoin kurkkusalaattia ja lihaliemellä levityskelpoiseksi ohennettua maksamakkaraa.
Toisessa välissä oli Italiansalaattia ja kolmannessa Aurinkokuivattutomaatti tuorejuustoa ja pieniksi pilkottuja keittokinkkusiivuja.

Kuorrutin kakun lihaliemellä ohennetulla Koskenlaskija sulatejuustolla.
Koristeina kolmea eri väriä paprikaa, kirsikkatomaatteja, viinirypäleitä, salaatinlehtiä sekä perhosmuotilla paineltuja sulatejuustosiivuja joiden alla keittokinkkusiivut.

Täytin kakun päivää ennen tarjolle laittamista, jotta ehti maustua ja kostutus imeytyä.
Kuorrutus ja koristelu ko. päivän aamuna.

9 kommenttia:

  1. Hieno voikkari ja ihanat nuo perhoset!!

    VastaaPoista
  2. Ihanan muhkea voileipäkakku, nuo perhoset on ihania!

    VastaaPoista
  3. Herkullisen ja kauniin näköinen!

    VastaaPoista
  4. Mitäs vikaa niissä Äänisen aalloissa? :D

    Tuo oli erittäin hyvää kaakkelia!

    Mieheni Mikko 30-vee totesi ihastuneena noihin perhoskuvioihin: "Hei, Batman!", ja hyvin kakku maistuikin.

    VastaaPoista
  5. Teidän suvussa nuo voilepäikakut onnistuu aina niin hyvin. Sun kakkua en päässyt maistamaan, mutta luottanen makuun mammasi voileipäkakkuja parikymmentä kertaa maistaneena. Kaunis koristelu.

    VastaaPoista
  6. Ihanan näköinen kakku, namskis - harmi etten päässyt maistamaan. Täältä vielä virtuaalinen synttärihali kunnes pääsen halaaman sua livenä!=)<3

    VastaaPoista
  7. Hauska koristelu tuo perhos-leikkaus :)

    VastaaPoista