tiistai 24. maaliskuuta 2020

Talvikuulumisia ja kevätajatuksia



Täällä taas, pitkän taon jälkeen. Näyttää siltä että aika ja energia ei piisaa säännölliseen bloggaamiseen..ehkäpä taas jossain vaiheessa.
Talvi on tuntunut kuluvan tosi nopeasti, vaikka säät on olleet lievästi sanottuna outoja.
Vettä on satanut olevinaan joka välissä, joka toinen päivä sitten ollut pakkasta.
Luontoon on kuitenkin päästy lepuuttamaan hermoja ja nauttimaan tunnelmasta.
Ja nyt koronan vallatessa alaa luontoretket paikkoihin joissa ei ole ruuhkaa tuntuvat entistäkin fiksummalta vaihtoehdolta.

Meillä nuoriso siis opiskelee etänä, ja me käydään töissä.
Luulen että itseltäni ei ihan heti työt lopu, kuvittelisin että lähihoitajia tarvitaan jatkossakin. Kaupunki kyllä pamautti yt:t päälle, joten jää nähtäväksi mitä siitä seuraa.

Uutisia on todella surullista seurata.
Ympäri maailmaa sairastuneita ja kuolleita koko ajan enemmän.
Lisänä vielä nämä lomautukset, irtisanomiset  yms joita povataan tulevan järkyttävät määrät.
Kaiken tämän keskellä ei voi muuta kuin pestä käsiään ja yrittää huolehtia omasta ja läheisten hyvinvoinnista parhaansa mukaan.
Vierailuthan ovat pannassa, mutta onneksi nykytekniikka mahdollistaa yhteydenpidon monin eri tavoin. :)

Kaikesta tästä kauheudesta taitaa olla seurauksena se että luonto ainakin hetkellisesti kiittää.
Toivoisin kovasti että jotain pysyvämpääkin muutosta seuraisi tästä koko maailmaa koskettavasta tilanteesta.
Että me ihmiset ihan oikeasti pysähdyttäisiin miettimään kulutus- matkustus- ja luonnonvarojen käyttötapojamme. Mikä oikeasti on tarpeellista, mikä vain haluamista joka ei lopulta koskaan pääty, vaikka haalimme kaapit täyteen tavaraa ja köyhdytämme maapalloa sillä.
Että kun nämä poikkeusolot joskus päättyvät, ensimmäinen ajatus ei ole se että nyt shoppailemaan ja matkoja varaamaan.
Toivon että itse muistaisin nämä mietteeni ja omalta osaltani toimisin niin kuin nyt ajattelen.
Että oppisin kuluttajana toimimaan mahdollisimman vastuullisesti. 
Kukaan ei voi yksin muuttaa maailmaa, mutta kun moni tekee jotain paremmin, vaikutus näkyy. 
Mä uskon niin.




Jalan hiljallen kuntoutuessa ja kipujen vähentyessä olen nauttinut luonnossa liikkumisesta.
Ja kuviahan on pakko räpsiä. Nykyään se on niin helppoa, kun kameralla saa napsittua kuvia. Joita on sitten puhelin täynnä. ;)


Helmikuussa näytti Lappajärven jäällä tälläiseltä. Sammakkosaareen teki mieli, mutta jätettiin väliin. Talvi on ollut jäiden suhteen niin surkea, että en yhtään luottanut siihen että joka kohdassa on riittävän vahva jää.





Lenkillä on ärsyttävää käydä jos liikenne on vilkasta. Mua alkaa tympiä jatkuva pörinä ja vilinä. 
Onneksi läheltä löytyy sellaisiakin reittivaihtoehtoja joissa melu on huomattavasti vähäisempää.


Viikonlopun vapaapäivinä käytiin laavulla jossa en ole aiemmin käynyt.
Metsästä löytyin mäyrän pesäkoloja.








Tässä vaiheessa vuotta ajatukset kääntyy jo kesää kohti.
Kukaanhan ei vielä tiedä, millainen kesä meille tulee, koronan suhteen varsinkaan.
Toivotaan tietenkin tautivapaata kesää, mutta saapa nähdä..
Mutta sitä ei auta etukäteen murehtia.

Se mitä nyt mietin, on kesänkasvijutut.
Hortonomina oon supersurkea, mutta tomaattia aion kokeilla kasvattaa, taas.
Ostin jo hyvissä ajoin Prismasta pussin tomaatin siemeniä. Tai pussillinen..miten sen nyt ottaa. 6 siementä. Saapa nähdä, kuinka ne itää.
Kokeilun vuoksi laitoin itämään kaksi tomaatista leikattua viipalettakin.

Kesäkurpitsan ja avomaankurkun siemenet odottavat aikaansa. 
Takapihalle ajattelin kylvää vaikka ruukkuihin kukkia, jotka houkuttelevat perhosia. Sen suhteen pitää vielä tutkia nettiä.. Jos tiedät lajikkeen josta perhoset tykkäävät ja joka elää tumpelon käsissä niin laita vinkkiä. :)

Myös hortoilu, marjastus ja sienestysjuttuja alkaa pyöriä mielessä. Toivotaan siis runsasta satoa! :)










3 kommenttia:

  1. Tämä lasten kotikoulu on kyl melko rankkaa! Käyn vielä töissä sen lisäksi ku lääkäreitä ei päästetä etätöihin. Ei jää mullakaan aikaa paljo bloggailla. Toivottavasti pysytte terveenä! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kiitos!❤ Toivottavasti teidän perhe säästyy pöpöiltä!
      Etäopinnot on kyllä..mitä ovat. Täällä ainakin nuoriso kaipaa kouluun.
      Joko korona näkyy työssäsi?
      Mä oon vanhuspuolella hoitajana, etätyö on poissuljettu juttu. Saa nähdä miten asiat tulee menemään.

      Poista