maanantai 20. helmikuuta 2017

Juotava vadelmapuuro



Jauhelihakeiton kanssa samalla sivulla oli kiva puuro-ohje, jonka kaksi nuorinta toteuttivat.
Taisin kyllä puhua mössöstä smoothiena..
Puuron markkinoiminen on paljon hankalampaa.
Tällä ohjeella tulee vain yksi annos, jonka nuoriso jakoi lähes kristillisesti tasan.
Ja kaikki meni ääntä kohden. Ei siis ollenkaan hullumpaa tavaraa, päättelin.


1pss (35g) pikapuurohiutaleita, mansikka
1dl maustamatonta jogurttia
1½dl mehukeittoa

Mitta ainekset tehosekoittimen.
Sekoita tasaiseksi.
Kaada lasiin ja nauti.






Samana päivänä nautin myös ystävältä yllärinä saamastani kukasta.
Kaunis. <3 p="">
Ja sopii jotenkin tuon puuron väriinkin. ;)
Molemmat teemme kolmivuorotyötä, on lapsia, ja tapaamisten aikatauluttaminen on ollut työn ja tuskan takana.
Vuoronperään on kumpikin joutunut syystä tai toisesta perumaan.
Viimein kun onnistui, oli ihana ystäväni käynyt kukkakaupassa sen kunniaksi.
Yllätyin ja ilahduin tosi paljon.
Mutta voi miten paljon asiaa ehtiikään kertyä, kun harvoin näkee!
 Läheskään kaikkea ei ehditty jutella, mutta jospa seuraava tapaaminen ei venyisikään niiiin pitkän ajan päähän...?
Toivoa sopii!







4 kommenttia:

  1. Tämäpä oiskin hyvä aamusella ku syön aina kaurapuuroa mut kiireessä tää ois helppo napata mukaan! :)

    VastaaPoista
  2. <3 oli ihana nähdä, maanantaina loman jälkeen pitäisi olla lista seinällä. Tutkitaan sitte kalenteri kouras, jos saataisiin jonnekin sopimaan seuraava tapaaminen :) toivottavasti nähdään jälleen pian!
    T: Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehdään näin! <3 Ilmoittele miltä lista näyttää. :)

      Poista