keskiviikko 28. elokuuta 2019

Perhosbaari - oravien bilepaikka?



Alkukesästä näin jossakin lehdessä ohjeen helppoon perhosbaariin. Toteutus jäi kuitenkin heinäkuulle, unohdin välillä koko asian. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan....ehkä...luulen.

Ohjeessa kehotettiin kippaamaan litku astiaan ja laittamaan vaahtomuovin palanen perhosten juopottelulautaksi.
Päädyin käyttämään pientä emalikulhoa ja kiviä, joilta juomaa olisi kiva nauttia.
Kipon paikaksi valikoitui takapihan reuna jossa on kasvamassa kesäkurpitsaa, tomaattia, sipulia, salaattia ja kurkkua.
Aattelin että pölyttäjiä tarvitaan...

Ei muuta kuin aineet kulhoon ja kulho maahan.
Sitten lähdettiin pariksi päiväksi pois kotoa.
Takaisin tullessa piti tietenkin mennä katsomaan onko takapihamme valloittaneet eriväriset, kauniit perhoset.
No kissan viikset, ei ensimmäistäkään perhosta.
Kulho tosin oli aivan typötyhjä.
Aivan kuin puhtaaksi nuoltu.
(Ei, vettä ei ollut satanut, eikä kukaan ollut käynyt kaatamassa drinksua pois kulhosta.)
Ihmettelin kovasti kunnes muutamaa iltaa myöhemmin tyttären siiliä varten (joita ei ole näkynyt koko kesänä) viemässä vesikipossa kikkaili orava.
Niitähän noissa takapihan koivuissa hyppelee enemmänkin.

Taitaa olla niin että meidän poissa ollessamme perhosilla ei ollut mitään jakoa, oravat ovat kiskaisseet sekä nesteet että banaanimössön.
Toivottavasti on ollut hilpeä humala. ;)
Hengissä ovat edelleen, raatoja ei näy missään.
Ehkäpä jatkossa pitää laittaa litku johonkin kippoon jonka saa roikkumaan.
Vaikka kyllähän orava sellainen otus on että melko monenlaisiin paikkoihin pääsee..



Mutta ilmeisen hyvää oli, niin pahalta kuin se liemi haisikin!

Siihen laitettiin
 *puolet punaviiniä
*saman verran punaviinietikkaa (laitoin omenaviinietikkaa, sitä oli kaapissa).
*mössättyä banaania
*2 rkl hunajaa

Kaikki sekoitetaan keskenään ja kipataan sopivaan astiaan.
Keskelle vaikkapa niitä kiviä jossa ötökän on hyvä istua ja siemailla juomaansa.

Pitää kai tehdä uusi kokeilu..
Mutta sen mä sanon että iteltä jäisi mokoma sotku juomatta. Haju ei houkuttele! ;)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti