maanantai 18. marraskuuta 2013

Jogurttinen mustikka-mansikkapiirakka


Vieraita tulossa ja pakastimen vierasvarat lopussa...
Samaan aikaan jääkapissa minimuffinssitaikina odotteli aikaansa, mutta siitä ei ollut apua tähän hätään.
Testattavaksi pääsi herra ties mistä paperille kopsattu piirakkaohje.
Tämä oli hyvää, kelpasi sekä lapsille että aikuisille.
Itse asiassa, koko lätty meni samalla kerralla. 
Toki niitä lapsosiakin oli useampia syömässä. :)



Pohja:
75g voita
1½dl sokeria
2 munaa
1dl ruisleseitä
2½dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl kardemummaa
1½dl maitoa

Täyte:
5dl marjoja
1rkl perunajauhoja
1 muna
1-1½dl sokeria
1tl vaniljasokeria
2dl maustamatonta jogurttia (laitoin mustikkajogurttia)

Vatkaa voi ja sokeri murumaiseksi massaksi.
Lisää munat yksi kerrallaan samalla vatkaten.
Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää seos taikinaan.
Sekoita ja lisää maito, sekoita tasaiseksi.

Ota pieni osa pohjataikinasta erilleen ristikkoa varten.
Levitä loput taikinasta 20x30 vuoan tai halk. 28cm vuoan pojalle.

Sekoita marjoihin perunajauhot.
Sekoita muna ja sokeri jogurttiin, kaada seos taikinapohjan päälle.
Lisää marjat piirakkaan.
Pyöritä jauhojen avulla erilleen otetusta taikinasta ohuita nauhoja.
Aseta ne ristikoksi piiraan päälle.

Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia, uunin keskitasolla.


3 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvältä tämä piirakka. Yleensä on marjoja pakastimessa, noita ruisleseitä ei niinkään, mutta voi ne varmaan korvata kauraleseilläkin. Ja jogurttia kyllä löytyy aina. Eli testaukseen!

    VastaaPoista
  2. Nämä ohjeet, joihin löytyy ainekset ilman kauppareissua, on monen tilanteen pelastajia. :)
    Kaurahiutaleetkin käy ruisleseiden tilalta, jos tykkää niistä enemmän.

    VastaaPoista
  3. Onpas hyvän kuuloinen ohje ja näyttää herkulliselta, pitääpä testailla, tällaisia ohjeita ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista