maanantai 23. elokuuta 2010

Suklaamuffinsit


Sain synttärilahjaksi ihanalta ystävältäni tämän kirjan. Ja ison pussillisen erilaisia suklaita, jotta voisin testata reseptejä!!!! Kiitos vielä, Anna! <3
Vielä en ole ehtiny paljoa testailla, suklaat kyllä ovat tallessa ja odottavat aikaansa.
Tätä resepriä kokeilin, ja tykkäsin kyllä! Helppo, nopea ja herkullinen. :)
Nyt polttelee kokeilemaan noita muita, kirja on pullollaan toinen toistaan ihanampia suklaajuttuja... Tähän ohjeeseen päädyin lähinnä sen takia, että siihen kaikki aineet löytyivät heti kaapista. Teen toistekin.
Ohjeen mukaan taikinasta tulee 8 muffinsia, ja se piti paikkansa. Tuo oli pakko mainita ihan siksi, että yleensä mun leipomuksia ei koskaan tuu niin montaa kuin ohjeen mukaan pitäisi tulla...Koristeluja en edes ajatellut laittaa, nämä pääsivät pakastimeen vierasvaraksi.


100g pehmeää margariinia
1 dl hienoa sokeria
2 isoa munaa
2 dl jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl tummia suklaarakeita

Kuumenna uuni 190 asteeseen. Aseta 8 paperivuokaa muffinipellin syvennyksiin.

Pane margariini,sokeri, munat, jauhot ja leivinjauhot isoon kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella tasaiseksi seokseksi Sekoita joukkoon suklaarakeet ja siirrä taikina paperivuokiin. Paista muffinsseja 20-25 minuuttia tai kunnes ne kohoavat hyvin ja ovat kullanruskeita. Siirrä ritilälle jäähtymään.

6 kommenttia:

  1. Kurkkaa blogiini niin löydät sieltä jotain sinulle

    VastaaPoista
  2. Nams mitä herkkuja kirja pullollan.Eikä.En ala.

    Mutta nyt on pakko ottaa itseänsä niskasta kiinni ja alkaa vähentämään kalorin saantia.Kokeilin eilen keväällä ostettuja farkkuja,en meinannut saada niitä kiinni.Ja kun sain niin oli aika pimakka olo.

    Kävin jo tänään lenkillä,samalla reisulla kun vein auton korjattavaksi ja oli pakko kävellä kotiin.Tein kyllä vielä ylimääräisen lenkin.

    Mukavaa viikonjatkoa.

    VastaaPoista
  3. Ihania muffinseja olet tehnyt, ja suloinen tuo sydän -muffinsivuoka :)

    VastaaPoista
  4. Itselläni on samainen kirja ja olen tykännyt siitä kovasti, hyviä ja herkullisia ohjeitä löytyy aikas paljonkin. =) Olis vaan niitä syöjiä ;)

    VastaaPoista
  5. Oi oi! täytyy pian tulla maistelemaan tuotoksia :D Hyvä että kirja meni käyttöön!
    -Anna-

    VastaaPoista
  6. Mitäs paperivuokia muuten käytät, kun pysyvät noin hyvännäköisenä? :o Itsellä tahtovat kaikki vuoat mennä sen näköiseksi ettei niissä olisi ikinä mitään kuvioita ollutkaan. :(

    VastaaPoista