torstai 5. joulukuuta 2019

DIY joululahja: Inkiväärishotti


Edellisessä postauksessa kerroin siskoilleni tekemistä pienistä lahjoista. 
Tämä inkiväärijuoma kuului samaan pakettiin, sopii mielestäni flunssaiseen aikaan.
Ohjeen olen laittanut blogiini aiemminkin, ja luettelin silloin mitä terveyshyötyjä inkivääristä pitäisi olla. Ne löytyvät linkin takaa.
Lyhyesti sanottuna inkiväärin pitäisi olla monin tavoin hyväksi vatsalle, vähentää turvotuksia, parantaa verenkiertoa ja helpottaa flunssaista oloa.
Saattaapi toisaalta myös lisätä närästystä ja joillakin ärsyttää vatsaa.

Mutta kokeilemallahan se selviää. Ei tästä varmasti suurta haittaa ole, ellei ole allerginen jollekin juoman ainesosalle.
Ja siitä tulikin mieleeni, että esim. hunajan voi jättää täysin pois, jos se ei jostain syystä sovi.
Toki juoma on silloin vähän vätkympää, mutta kyllä sitä silti saa shottilasillisen verran aamuisin alas.
" Vain paha lääke auttaa." Tai niin joku väittää. ;)
Ja halutessaan toki voi myös lisätä hunajan määrää. 


1l vettä
200g inkivääriä
2 sitruunaa
2-3 rkl hunajaa

Kuori ja palo inkivääri. Laita se kattilaan veden kanssa. Kiehauta vesi, laita levy kiinni ja anna hautua n. 20 minuuttia.
Siivilöi juoma pienempään astiaan. Lisää sitruunoista puristettu mehu ja hunaja, sekoita.
Pullota juoma. 
Nauti aamuisin shottilasillisen verran joko raakana tai laimennettuna.


4 kommenttia:

  1. Inkiväärishotti <3 Tällaiselle inkiväärifanille resepti vaikuttaa tosi hyvälle. Ja plussaa on, jos on vielä terveysvaikutuksiakin. Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inkiväärin pitäisi olla todellinen terveyspommi. 😊
      Se vaan maun suhteen taitaa jakaa mielipiteet oikein kunnolla; joko maku miellyttää tai sitten ei voi sietää.

      Poista
  2. Varmasti hyvää, tuota pitäisikin joskus kokeilla;) Hyvää itsenäisyyspäivää💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tämä on maistunut hyvin. Ja jos on flunssa, tuntuu avaavan nenää.😊

      Poista