torstai 12. kesäkuuta 2014

Kerrosjälkiruoka raparperista


Hellapoliisin Ruokavuosi-kirjasta löytyi testattavaksi tämä ohje.
Pihalta uutta raparperia, mansikat pakastimen pohjalta löytyneitä viime kesäisiä.
Kohta saadaan ihan uusiakin, nam!
Sokerin suhteen piti hieman soveltaa... tavallinen sokeri loppui, joten jatkoin ruokosokerilla raparperin seassa.
Rahkan sekaan laitoin tomu- ja vaniljasokereita.
Sitruunaakaan ei ollut, josta olisi kuortaraastanut, joten lorautin sekaan sitruunamehua. 
Millään en jaksanut lähteä kauppaan.

Lasten mielestä tämä oli tosi hyvää,
isompikin annos olisi uponnut.
Itsekkin tykkäsin, ja niiden tuoreiden mansikoiden kanssa olisi varmasti vielä parempaa...




Kerros1

3 reilun kokoista raparperinvartta
1-2 rkl vettä
½dl sokeria
½tl kanelia

Kerros 2

2dl vispikermaa
200g maitorahkaa
2tl vaniljasokeria
3/4 dl sokeria
1tl sitruunankuoriraastetta

Kerros 3

Paloiksi murennettuja kaurakeksejä tai digestiveä
mansikoita tai vadelmia

Kuori ja viipaloi raparperit.
Laita ne kattilaan veden, sokerin ja kanelin kanssa.
Hämmentele, kunnes raparperit pehmenevät.
Vaahdota kerma, sekoita joukkoon maitorahka, sokerit ja sitruunankuoriraaste.
Tarkista maku.

Annostele jälkiruokakippoihin kerroksittain.


2 kommenttia:

  1. nam nam ja nam..pitänee kokeilla ;) kiitoksia vaan ohjeesta.

    VastaaPoista
  2. Tosi kivan kuuloinen resepti! Pitääpä itsekin hakea raparperit pihalta ennen ku menevät pilalle. Jotenkin ne tuppaa aina unohtumaan ;)

    VastaaPoista