tiistai 24. tammikuuta 2012

Pesto, grissinit ja kesäkaipuu


Ohjeet kirjasta Lahjoja keittiöstä.
Pienellä muokkauksella... Peston annosta pienensin (basilikaa, pinjaa ja juustoa suunnilleen yhtäpaljon), tikkuja maustoin sillä mitä oli kaapissa. Laitan sulkuihin käyttämäni aineet. Ohjeet on merkitty kirjan mukaan.
Maistui, ainakin mulle ja muutamalle muullekin. :)
Tikut oli aika mausteisia, chiliä lurahti vähän turhan reippaasti lasten makuun-paitsi Jeren, sille kelpas.
Noita olis kiva napostella enemmänkin tv:tä katsellessa. Itsekuria harjoittelen, rantakelit on edessä päin. Vai rupeanko suosiolla hylkeeksi.. Siltä tämä kyllä vaikuttaa.


Juustoiset leipätangot (grissinit

5 3/4dl vehnäjauhoja
3 tl kuivahiivaa
1 tl merisuolaa
1 tl fenkolinsiemeniä rouhittuna (2 rkl pinjan siemeniä rouhittuna)
1/4 tl kuivattua chiliä murskattuna (reilu tl tulista chilirouhetta)
2-2½dl maitoa
3rkl oliiviöljyä
4 rkl hienoa parmesaaniraastetta (jääkaapista löytyi mozzarellaa)
Laita jauhot, hiiva,suola, siemenet ja chili kulhoon, sekoita ja tee keskelle kuoppa.
Lämmitä maito ja kaada se sekä öljy kulhoon.
Sekoita ainekset puukauhalla taikinaksi. Lisää juustoraaste ja sekoita.

Jauhota työtaso. Kumoa taikina siihen ja alusta se sileäksi, n. 5 min.
Muovaa taikina palloksi ja siirrä kulhoon. Peitä kulho ja anna kohota lämpimässä paikassa kooltaan kaksinkertaiseksi, n.1h.
Kumoa taikina pöydälle, vaivaa n. minuutin. 
Kaulitse taikina 5-7mm paksuksi suorakaiteeksi. Leikkaa veitsellä n. 1 cm:n levyisiksi suikaleiksi. Pyörittele suikaleita hieman pyöreämmiksi ja pitemmiksi.
 Asettele uunipellille.

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen, anna sillä aikaa tankojen kohota. 
Paista uunin keskiosassa 10-12 minuuttia.

Leipätangot säilyvät ilmatiiviissä rasiassa 4-5 päivää.

Pesto

75g basilikanlehtiä
2-3 isoa valkosipulinkynttä
75g pinjansiemeniä
2½ hedelmäistä oliiviöljyä /tavallista)
75g pecorinojuustoa hienona raasteena 
(tätä ei löytynyt..taisin laittaa loput mozzarellasta)
suolaa, vastajauhettua mustapippuria


Silppua basilika,valkosipuli ja pinjansiemenet monitoimikoneessa karkeaksi silpuksi. 
Lisää suurin osa oliiviöljystä ja jatka soseuttamista kunnes ainekset ovat hienoa silppua.
Sekoita joukkoon juustoraaste, maista. Lisää suola ja pippuri.
Säilytä jääkaapissa



Mulle on iskenyt totaalinen talvikyllästyminen ja selailinkin kesäisiä kuvia, jos niistä vähän heruisi  energiaa.
Siitä oli olevinaan apua, mieli kääntyi positiivisemmaksi ja ajatus siitä että 4 kk:n päästä alkaa näyttää tältä, ei ollutkaan niin tappava...pianhan tuo aika menee. :)







Uintikelejä odotellessa... Onneksi tässä on pian edessä kylpyläreissu koko perheen voimin. Ettei taito aivan unohdu. ;)


Uimareiden kuvat parin vuoden takaa... oliko ne noin pieniä joskus? <3


2 kommenttia:

  1. Voih, nuo kesäkuvat ovat ihania! Oliskin jo kesä! Vaikka pidänkin hiihtämisestä ja nautin pakkaskeleistä, niin kesä on silti aina kesä :)

    VastaaPoista
  2. Talvi on talvi, minulla ei vielä ole kyllästymistä havaittavissa, mutta kyllä nuo kesäiset kivat kuvat herättelee kaipuun keväästä edes.
    Nuo grissinit on ihania, nami, en vaan nyt voi syödä, mutta tiedän että ovat herkkuja, ehkä tekasen vapuksi, kiva ohje.

    VastaaPoista