maanantai 17. toukokuuta 2010

Valkosipulinen salaatinkastike


Tämän ohjeen löysin Tupun tupa-blogista. Kiitos hyvästä ohjeesta!
En ole aiemmin itse tehnyt salaattikastiketta, ja tätä halusin kokeilla. Täytyy sanoa, että on herkullista!!! Tätä voi varmasti laittaa muuhunkin kuin salaattiin! Hampurilaisen väliin esim, ja ajattelin kokeilla grillatun lihankin kanssa.
Oli vaan vähällä, etten jäänyt ilman kastiketta... Tein sen kulhoon ja laitoin kulhon jääkaappiin. Jonkin ajan kuluttua ajattelin tukkia mössön johonkin sopivaan pulloon. No, kuinka ollakkaan, juuri ennen pöytää kippo lipesi käsistä ja tipahti lattialle. Alassuin, luonnollisesti... Nostin sen tietysti heti ylös, jolloin pohjalle jäi n. juomalasillinen. Mutta kyllä pisti vihaksi kun lapioin lattialta kastiketta roskikseen!
Lapset vähän ihmetteli, miksi laitoin lattialle hyvää ruokaa! ;)

1 muna
2 tl omenaviinietikkaa
2 rkl sinappia
1 dl makeaa chilikastiketta
2 rkl paprikajauhetta
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
6 valkosipulin kynttä
3 dl rypsiöljyä
1-2 dl appelsiiinimehua tai coca-colaa (laitoin 1 dl mehua, olisi saanut olla ainakni se 1,5 dl. Kastike sakeni jääkaapissa hieman liian paksuksi.


Riko muna kulhoon. Mittaa joukkoon kaikki muut aineet paitsi öljy ja mehu.

Sekoita tehosekoittimella. (En omista moista, joten laitoin valkosipulin puristimen läpi ja sekoittelin sauvasekoittimella. Hyvin onnistui niinkin.)
Kaada öljy ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää mehua niin paljon, että seoksesta tulee sopivan löysää.
Pullota ja laita jääkaappiin.







2 kommenttia:

  1. Harmi kun putos lattialle.Mikähän siinä on kun vaikka leipä tippuu lattialle niin se on taatusti alaspäin.
    Riittikö kastiketta edes kaikkien salaattiin.

    Mukavaa tiistaita.Pitää kokeilla joskus salaattikastiketta.

    VastaaPoista
  2. Sanopa muuta! Niinhän sitä aina käy...
    Riittihän tuota onneks halukkaitten salaattiin, lapset ei moisesta välitäkään.
    Mutta kunhan ehin niin pitää kokeilla tehä uusi satsi, paremmalla tuurilla toivottavasti! ;)

    VastaaPoista