sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Helppo mansikka-mustikka kerroskiisseli



Meillä keitellään tosi harvoin kiisseleitä, pitäisi kai useammin.
Nuorimmaisen toiveesta tehtiin kerroskiisseliä, neiti osallistui kiitettävällä tavalla.
Ja veljensä kanssa söi valmiit annokset jääkaapista jälkiruokina ja välipaloina.

Helppo ja nopea ohje, sopii mulle. ;)
Marjoina voi tietenkin käyttää sitä mitä haluaa tai pakastimesta löytyy.
Annoksia tuli meillä 5, mutta 2 niistä oli isompia. Sanoisin, että kuvassa näkyvää kokoa tulee 6.
Alkuperäinen ohje löytyi jostain Anna-lehden nettisivuilta.

Maitokiisseli:
5dl maitoa
½dl sokeria
3rkl maissitärkkelysjauhoja
3tl vaniljasokeria

Marjakiisseli:
5dl marjamehua
½dl sokeria 
2rkl perunajauhoja
marjoja

Sekoita vaniljasokeria lukuun ottamatta kaikki maitokiisselin aineet pinnoitetussa kattilassa. (Tavallisessakin onnistuu, kunhan sekoittelee huolellisesti.)
Kuumenna seos koko ajan hämmentäen kiehumispisteeseen. 
Jatka sekoittamista ja keitä pari minuuttia, kunnes kiisseli on valmista.
Mausta vaniljasokerilla.

Sekoita kaikki marjakiisselin aineet paitsi marjat katilaan.
Keitä koko ajan sekoitellen, kunnes keitos pulpahtaa pari kertaa.
Siirrä kiisseli pois levyltä ja sekoita marjat joukkoon.

Kaada tarjoiluastioihin kerroksia kiisseleistä.
Syö ja nauti.


6 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä <3 Mukavaa sunnuntai-illan loppua ja ihanaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  2. Kiisselit on kyllä herkkua ja tuo kerroskiisseli on niiiiiin hyvää:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo teki kyllä kauppansa!
      Rentoa viikkoa sinnekin! 😊

      Poista
  3. Moikka. Kiisselit ovat jääneet vähän unholaan, vaikka hyviä monet ovatkin. Tein eilen jälkiruokaa banskuista, viinirypäleistä, mansikoista ja persimoneista. Mausteeksi laitoin vaniljasokeria ja kanelia. Hyvää oli sekin. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten herkulliselta sun iltapala kuullostaa! Terveellistäkin!
      Mä oon kovasti tykästyny persimoniin.

      Poista