keskiviikko 30. elokuuta 2017

Suklaavanukas-valkosuklaapalat






Halusin leipoa jotain kivaa, ja  tuli mieleen tämä, jota en olekaan aikoihin tehnyt.
Ohje on jostain päiväkodilta ostetusta reseptikirjasesta.
Joskus käy niin, että hyväksi havaitut reseptit unohtuvat, hautautuvat uusien tuulien alle.

Tämä on hyvää, vaikka pohjataikinaan ostamani Ehrmannin suklaavanukas maistuikin mielestäni liian vetiseltä. kaipasin oman lapsuuden Naminami-vanukkaita. ;)


Pohja: 4 munaa
4 dl sokeria
150g voita sulatettuna
2 prk (yht 240g) maitosuklaavanukasta (esim Jacky makupala)
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria

Kuorrutus:
260g valkosuklaata
100 g voita

Vaahdota munat ja sokeri.
Sekoita keskenään kuivat ainekset.
Lisää muna-sokerivaahtoon vuorotellen jauhoseos, jäähtynyt voisula ja suklaavanukas.
Kaasa taikina uunipellille leivinpaperin päälle, paista uunin keskitasolla 200 asteessa 15 minuuttia.
Anna pohjan jäähtyä ennen kuorruttamista.

Laita voi ja suklaa kulhoon, sulata vesihauteessa. Levitä kuorrutus pohjalevyn päälle ja ripottele pinnalle  (tms). Laita pelti jääkaappiin kovettumaan ennen paloittelua.







Täällä yritetään taas tottua arkeen.
Lapsilta se sujui yllättävän kivuttomasti, mulle loman loppuminen taisi olla kovempi paikka.
Yhtäkkiä mietittynä en muista koko kesältä yhtään hellepäivää..ehkä pari sellaista olisi tehnyt terää..?
No, syksyiset tuulet puhaltelee, ja löysin kivan keon vadelmia mummolareissulla.
Harmitti lähteä kotiin ja yövuoroon, kun kerrankin löysin hyvän vadelmapaikan. Varsinkin kun kalenteri näyttää siltä, etten ehdi pitkään aikaan takaisin.
Itse asiassa naureskelin itelleni noita kerätessäni.
Aikoinaan olin välillä mummuni kanssa keräämässä vattuja. Mun mielestä se oli niin tylsää hommaa  ettei mitään rajaa.
Mikä tahansa olisi ollut hauskempaa kuin seisoa törkyaikaisin aamulla siellä ojassa kumpparit jalassa noukkimassa niitä ärsyttäviä marjoja, joissa voi olla matojakin!
Jepjep..kai se ikääntyminen vaikuttaa muhunki. Nyt oon oikeasti tosi harmissani kun niihin puskiin jäi vielä kerättävää!
Mahtaa mummu istua pilven reunalla ihastelemassa mun vattusaalistani. ;)








2 kommenttia:

  1. Moikka. Niin se mieli muuttuu monissa asioissa. Lapsuuden velvollisuudet ovatkin yhtäkkiä etuoikeuksia. Hyvännäköistä piirakkaa! Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee. Iän mukana oppii arvostamaan asioita joista ei ennen piitannut mitään.

      Poista