torstai 13. kesäkuuta 2013

Kilpa-ajo, Angry Birds-kakku


Alkukuusta meillä vietettiin Jeren 9v synttäreitä.
Poika oli itse ideoinut ja tehnyt koristeet kakun päälle. Mun tehtäväkseni jäi kakkupohja, täyttö, kermareunat ja marsipaanista nurmikko& tie kakun päälle. 
Kuvaaminenkin jäi Jeren työksi.

 
Kakkupohja tutulla ohjeella 26 cm:n irtopohjavuokaan.
7 munaa
2½dl sokeria
4dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
2tl leivinjauhoja
Vatkaa munat ja sokeri pysyväksi vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi vaahtoon. Sekoita varovaisesti ja kaada voideltuun vuokaan jossa on pohjalla leivinpaperin pala.
 
Paista 175 asteessa alimmalla tasolla 40-50 minuuttia.




Possu ja lintu (jonka nokka putosi koristeluvaiheessa) ajavat kilpaa munia täynnä olevan pesän luo.



Yleisönä lisää lintuja.


Täytteenä hillo+kermavaahto+sulatettu valkosuklaa/maitosuklaa+ mariannemurskaa ja mansikoita.





Tässä Jeren mukaan uusi hahmo, Hilpeä Tipu. Hieman ulkonevat silmät, sanoisin...





8 kommenttia:

  1. Kiva, että poika on innostunut koristeiden tekemisestä - hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan samaa mieltä. Vielä kun kiinnostuis ruuanlaitosta niin paljon ettei mun tarvis enää kokata. ;)

      Poista
  2. Sun muksuhan on ihan pro! :) mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Poitsu oli ihan innoissaan projektistaan.

      Poista
  3. No hei tosi hienoja koristeita! Taitava poika! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sujuvammin poika pyörittelee koristeita kuin nakkisormiäitinsä. :)
      Toivottavasti into jatkuu.

      Poista