perjantai 29. maaliskuuta 2013

Uunipellillinen omenapiirakkaa





 Näitä omenajuttujen ohjeita on blogiin siunaantunut jo suht paljon, mutta vielä on tilaa... luulisin.
Tämä resepti on peräisin työkaverilta.
Mä oon tottunut mittaamaan aineet desilitroissa, joten pientä henkistä ahdistusta aiheutti kahvikuppimitta.
Ensin piti miettiä, että minkä kokoinen kuppi, niitäkin on monta eri muotoa ja mallia...
Otin sitten käyttöön vanhan kupin, koska oletan että ohjekin on vanha...
Aukotonta logiikkaa?


Olipa kuppi sitten oikean tai väärän kokoinen, niin piirakasta kuitenkin tuli hyvää. :)
Lohkoina käytin pakastimesta löytyineitä viimeisiä mummulan puun omenalohkoja.
Määrää en osaa sanoa sen tarkemmin, mutta pellillinen tuli täyteen.
Fariinisokeria ripsin aika varovaisella kädellä lasten takia, muuten olisin voinut ripotella sitä enemmänkin.

Omppupiirakkaa ja vaniljakastiketta, namskis!


 6 munaa
3kkp sokeria
4,5 kkp vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
225g voita sulatettuna, jäähdytettynä
omenalohkoja
kanelisokeria
fariinisokeria

 Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon sähkövatkaimen avulla.
Lisää lopuksi voisula.
Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle.

Pyörittele omenalohkot kulhossa kanelisokerissa. Lisää ne taikinan päälle. 
Ripottele pinnalle fariinisokeria.

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 40 minuuttia.



Rauhallista ja mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille!

1 kommentti:

  1. Ihana kuppi mittana.

    Meidän mummon resepteissä on useinkin mittana kahvikuppi.Löytyi ainakin jokaisesta kodista aikoinaan.

    Herkullinen piirakka.Sopivan kuohkea.

    VastaaPoista