maanantai 16. huhtikuuta 2012

Grahamsämpylät ja emalilautanen



Lämmintä leipää- kirjasta kokeilin grahamsämpylöiden ohjetta, pienellä muokkauksella. 
Kaikki katosi parempiin suihin ennen seuraavaa iltaa. :) Lämmin sämpylä on vaan niin hyvää... ja jäähtyneitäkin voi pyöräyttää hetken mikrossa, niin lämpenee taas. Meidän lapset tykkää vaikkapa ilta- tai välipalana.

50g hiivaa
4½ dl kädenlämpöistä vettä
½ dl appelsiinituoremehua
1 rkl ruokaoljyä
2 tl suolaa
2 rkl siirappia
8dl grahamjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2-3 dl vehnäjauhoja

Murenna hiiva veteen, sekoita.
Lisää muut aineet. Vaivaa lopuksi joukkoon sen verran vehnäjauhoja, että taikina irtoaa kulhon reunoista.

Kohota kulhossa n. 30 minuuttia.

Vaivaa taikina kimmoisaksi kevyesti jauhotetulla alustalla.
Pyörittele pieniksi sämpylöiksi. Kohota pellillä 20-30 min. (Ensimmäistä pellillistä en kohottanut kuin n.10 min, loput ehtikin kohota rauhassa.)

Paista uunin keskiosassa 10-15 min. tai kunnes sämpylät ovat saaneet kauniin värin. Voitele uunista ottamisen jälkeen kuumalla vedellä. Anna jäähtyä ritilällä liinan alla.

Itse voitelin sämpylät vedelle ennen uuniin laittoa, vanhasta muistista...


Nämä sämpylät on siis jo aiemmin leivottuja. Meillä on to-pe yöstä asti ollut oksutautia. Lapsista kaksi on sen nyt sairastanu, toivottavasti ei leviä enempää. Nuorin ykäs eilen vielä urakalla, nyt näyttää voivan hyvin. Kaikki suunnitelmat meni kyllä uusiks; työpaikan illanvieton missasin, kun edellisen yön valvominen painoi liikaa silmäluomia, Tampereen shoppailureissu siirtyi hamaan tulevaisuuteen, samoin kyläilyreissu rakkaan ystävän luo. Mutta sitähän tämä on, harvemmin kaikki menee niin kuin on suunniteltu. Pääasia että tenavat paranee. Vapaapäivistä saan nauttia vielä tänään ja huomenna, hyvä niin.



Kirpparikäväisystä jäi saaliiksi tälläinen ihana emalilautanen, jonka kuva ei taas millään konstilla suostu kääntymään oikein päin. 3€ hinta ei päätä huimannut, joten nappasin heti mukaan.




Keväistä alkanutta viikkoa!


2 kommenttia:

  1. Kaunis lautanen!
    Tulipas nälkä kun näin nuo sämpylät, pakko kai se on alkaa syömään jotain aamupalaa :)
    Ihanaa viikkoa teille!

    VastaaPoista
  2. Nam,sämpylät maistuis! Ihana lautanen!!

    VastaaPoista