tiistai 2. elokuuta 2011

Pienet rahkajäädykkeet ja mustikkarahkaa



Sain mieheltäni synttärilahjaksi Hellapoliisi Makeilee-kirjan, ja sitä on sitten lueskeltu innolla tenavien kanssa.
Näitä pikkujäädykkeitä tehtiin kuuman kesäpäivän iloksi, ja kyllä niitä on pakastimesta kadonnutkin. Varsinkin Jere ja Iida tykkäävät jäädykejälkiruuasta. Toinen suosikki on mustikkarahka, namskis!


 
2,5 dl Flora Vispiä
1 prk maitorahkaa
n. 200g mustikoita+ vähän koristeeksi
maun mukaan vaniljasokeria ja sokeria
Vatkaa vispi, sekoita siihen rahka ja sokerit. Mössää mustikat vaikka sauvasekoittimella, lisää seokseen. Tarkista maku. Laita loput mustikat päälle koristeeksi.










Rahkajäädykkeet

2,5 dl Flora Vispiä
250 g maitorahkaa
250 g marjoja (laitoin mansikkaa)
½ dl sokeria tai maun mukaan
1 tl vaniljasokeria
10-15 kpl Carneval Marjanumero-keksejä (Laitoin joitain Rainbown lastenkeksejä, joita kaapista löytyi..)

Vaahdota kerma. Lisää joukkoon maitorahka ja (mössätyt) marjat. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla.
Rouhi joukkoon keksit siten, että palat ovat epäsäännöllisen kokoisia. Jätä osa rouheesta pinnalle koristeeksi. 
Mikäli käytät paperisia vuokia, laita kaksi päällekäin ja jää seos vuokiin. 
Painele keksinmurut jäädykkeiden pinnalle.
Nosta pakastimeen ja anna olla mielellään yön yli.

Itse laitoin paperiset vuoat muffinssipeltiin, ne jotka eivät siihen sopineet, varustin kahdella päällekkäisellä paperivuoalla. Näitä taisi tulla 16 kpl. Osaan koristeluksi mustikat, osaan keksinmurut..


3 kommenttia:

  1. Ihania, kauniisti esillä.
    Hivelee silmää ja suuta, vesi valuu suusta, tekis jotain makeeta mieli, vaan on minulla mustikkapiirakka justiin uunista otettu :P

    VastaaPoista
  2. Ai ai kuinka onkin ihana resepti kesähelteille syötäväksi. Herkullisen näköistä.

    VastaaPoista
  3. Onpas kivoja jäädykkeitä. Pitäis varmaan tehdä ja kerralla enemmän, niin sais lapsille jälkkäriksi.

    VastaaPoista