perjantai 5. syyskuuta 2014

Lempi-mummun kanelikakku


Viime jouluna sain joulupukilta veljen vaimon ihanasti ideoiman lahjan.
Hän oli tulostanut kankaalle yhden reseptin kummaltakin mummultani ja tehnyt ne tauluiksi.
Mun mielestä nämä on aivan ihanat, ja tuovat keittiöön pienet palat rakkaista mummuista.
Jo käsiala tuo monet muistot mieleen.
Tosi ärsyttäviä vaan kuvata, aina heijastaa... 



Jokin aika sitten testasin tätä Lempi-mummun reseptiä.
Kuten kahvikakuissa yleensäkin, tämänkin maku paranee ajan kanssa.
Lapsetkin huomasivat että sama kakku oli seuraavana päivänä paremmin maustunutta kuin ensimmäisenä. :)
Varsinkin esikoisen mielestä tämä oli parhaita tekemiäni kahvikakkuja.

Lähempänä joulua kokeilla Raksu-mummun piparkakkuohjetta.




3 munaa
2 dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl kanelia
100g voita
1dl vettä (laitoin maitoa)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Sulata voi.
Sekoita jauhoseos vuorotellen voisulan ja veden tai maidon kanssa.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.
Paista alatasolla 175 asteessa  n.50-60 minuuttia.





3 kommenttia:

  1. Kiva idea noissa tauluissa ja varmaan kakkukin oli maukasta!

    VastaaPoista
  2. Ihana idea! Täytyy laittaa korvan taakse....
    Meillä on tullut hyvin mustikkaa, kaikki tarvittavat oon poiminu omalta takapihalta :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat taulut, kelpuuttaisin enemmän kuin mielelläni jotain vastaavaa omalle keittiön seinälleni. Kunhan vesisateet ja kylmemmät ilmat saapuvat, tiedän mitä askartelen. :)

    VastaaPoista