perjantai 14. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen kindermunajätskit


Facessa pompahti silmiin Kinuskikissan pääsiäismunajäätelöt.
Ensimmäinen ajatus, että noitahan tehään jälkikasvun kanssa yhteisvoimin, tuunataan oman maun mukaan.
No joo, kyllähän se nuorin suostui apuriks, pojat oli jossain..
Tän projektin päätteeksi vannotin lapsia että jos koskaan ikinä ilmotan jotain vastaavaa väsääväni, niiden pitää ehdottomasti torpedoida moinen kuolleena syntyny ajatus. 
Ainakaan en saa väsyneenä alottaa.
Tai sitten pitää pakottaa mut käymään niin monessa kaupassa että edes niitä jäätelötikkuja löytyy...
Tässähän kävi niin, että kun Prismasta ei löytyny jäätelötikkuja, ne oli pakko tuunata Bilteman sytyketikuista. Kyllä tunsin itteni taitavaks kun puukon ja vasara kans niitä askartelin...kans kun en kirvestä tajunnu hakea. ;)
Tikut jäi liian pitkiks ja täytetyt munat ei oikeen halunnu pysyä paikallaan vaan kallistelivat minne sattuu..siksi saumatkin meinasivat aueta. 
Siis periaatteessahan tää on tosi iisi juttu. 
Varmasti kaikille muille.

Pääasia on se, että hyviä oli. :)
Meillä näitä nautittiin eilen lasten ja miehen pääsiäisloman alkamisen kunniaks.

Niin joo, tein tupla-annoksen joka jaettiin kahtia. Toinen maustettiin kinuskikastikkeella ja geishalla, toiseen laitettiin rouhittua pätkistä.
(Nopeampi versio on sekoittaa omaan suosikkijätskiin keksin- ja suklaanmuruja.)
Pakastimessa on siis vielä jätsikulhoja odottamassa ottajaansa. :)


7 suklaamunaa, mä ostin Kindereitä.

2dl kermaa
200g tuorejuustoa/ vanukasta/rahkaa
2 tl sokeria
1½ rkl vaniljasokeria
1dl glukoosisiirappia
suklaarouhetta
kinuskikastiketta

Halkaise veitsellä suklaamunat. 
Tee toiseen puolikkaaseen pieni syvennys tikkua varten.
Mittaa kulhoon kerma ja sokeri, vatkaa vaahdoksi.
Sekoita tuorejuusto, vaniljasokeri ja glukoosisiirappi keskenään, lisää kermavaahtoon.
Kääntelö lopuksi mukaan suklaarouhe ja halutessasi kinuskikastike.
Tai jaa massa kahtia, ja mausta ne eri kastikkeilla ja suklailla.
Täytä munat, laita tikku väliin ja yhdistä puolikkaat.
Laita pakastimeen.
Syö ja nauti seuraavana päivänä.

Nii joo, pakasta myös ne ylijäämämassat. 
Syö ne sitten kun huvittaa. 




Rauhallista pääsiäistä!


torstai 6. huhtikuuta 2017

Veriappelsiini-rahkapiirakka




Ohje napattu Valion sivuilta, toteutettu aikaa sitten mutta unohtui luonnoksiin.
 
Veriappelsiinit joku oli ehtinyt syödä, laitoin verigreippiä, toimi oikein hyvin.
Pistaasipähkinöitä ei löytynyt, laitoin sitä mitä kaapissa oli, tällä kertaa saksanpähkinää.
Niitä en osta toista kertaa, ei oikein ollut mun makuuni...
Kokonaisuutena piirakka oli hyvää, nuo pähkinät vähän vaivas mua. Maistui jotenkin tunkkaisilta, vaikka oli avaamaton pussi jossa pitkästi päiväystä jäljellä.






3 munaa
1,5dl sokeria
1,5dl Oivariini juoksevaa
2prk (a200g) Valio appelsiini rahkaa
1dl maitoa
5dl vehnäjauhoja
1rkl leivinjauhetta
2-3 veriappelsiinia

Muruseos

½dl suolattomia pistaasipähkinöitä
½dl sokeria
0,75dl vehnäjauhoja
2rkl oivariini juoksevaa

Tee ensin muruseos.
hienonna pähkinät puukolla.
Paahda rouhe kuivalla, puhtaalla pannulla keskilämmöllä.
Siirrä kulhoon.
Lisää sokeri, jauhot ja oivariini. Nypi tasaiseksi.

Taikina:
Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi.
Yhdistä oivariini  ja toinen purkki rahkaa. Sekoita tasaiseksi ja lisää maito.
Sekoita jauhot ja leivinjauhot, sihtaa taikinaan. Sekoita.
Kaada leivinpaperilla vuorattuun 30x23 cm vuokaan.
Kuori veriappelsiinit kalvottomiksi lohkoiksi ja lisää ne taikinan päälle.
Lusikoi päälle toinen purkillinen rahkaa.
Ripottele muruseos tasaisesti piirakan pinnalle.
Paista uunin keskiosassa 175 asteessa n. 40-45 minuuttia.












tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kevätfiiliksiä ja roskakilarit
























Keväisessä auringonpaisteessa oli mukava pakata reppuun evästä ja lähteä koko perheen + yhden lainalapsennuoren voimin retkelle lähisaareen ja pilkille.
Hieman tuo aurinkoinen sää huijaa...keskimmäinen kaverinsa kanssa vähensi menomatkalla vaatetta niin paljon, että kun huomasin, nuoret herrat olivat collegehousuilla ja huppareilla.
Kun kerran aurinko paistaa niin kuumahan siinä joo tulee...:)
Ei huomata ajatella, että jalkojen alla on tuhottoman paljon jäätä, josta hohkaa kylmää. Puhumattakaan tuulesta, joka puhalsi melko viileästi varsinkin kun pääsimme virittelemään nuotioa.
Melko tiukasti piti omalle kullanmurulle sanoa ennen kun järkikulta alkoi heräilemään.


 
Esikoinen ihmetteli, miksi kuvailen kiviä ja puita.
Mun mielestä ne vaan on niin kauniita.
Luonnon taidetta. Samettista sammalta ja puiden välistä kauniisti suodattuva auringonvalo.




 
Nuotio, makkara, eväsleivät ja jälkkärinä vaahtiksia.
Taas muistui mieleen, kuinka hyvältä kaikki maistuu ulkona.
Siinä vaiheessa vaan käämit kärvähti, kun viereisen katajapuskan juurelta löytyi vauvanvaippa.
Jumankauta voi ihminen olla idiootti!
Jos jaksaa raahata saaren pienen lapsen, pitää olla niin paljon voimia että raahaa myös sen vaipan pois sieltä!
Yhden vaipan maatuminen vie 300-500 vuotta, joten miltä luonnossa näyttäisi, jos kaikki paiskoisivat lastensa vaipat minne sattuu??? Ja millaista mallia näyttää lapsilleen tuollaisella toiminnalla?
Kasvattaa seuraavaa sukupolvea holtittomaan roskaamiseen.
Yllättävän paljon oli talouspaperinpaloja ja muuta roskaa maassa, nuoriso keräsi ne ja viimeisiin hiilloksiin laitettiin sitten palamaan sellaiset jotka voi polttaa. Loput laitettiin pussiin ja vietiin mummolan roskikseen.

 

Pilkillä ei saalista tullut, mutta mikäs siinä oli potkurissa istuskellessa, auringosta ja rauhallisesta hetkestä nauttien.
Taas huomasi, kuinka systeemi muuttuu kun lapset ovat jo tuon ikäisiä.
Osa kävi myös kokeilemassa kalaonneaan, mutta suurimman osan aikaa vahtivat nuotioa ja puuhailivat omiaan saaressa.
Ei enää tarvetta jatkuvaan silmällä pitoon eikä kantamiseen.







Mä en kyllästy näihin sinisen ja valkoisen sävyihin, maisemaan joka on periaatteessa sama, mutta kuitenkin niin moneksi muuttuva.




 
Seuraavana päivänä vesi lainehti jo paikoin jään päällä.
Kohta se muinainen Pikku Kakkosen loppuvaroitus "Varokaa heikkoja jäitä" alkaa olla ajankohtainen.

 
Vaikka meille ei Ahti ollut antelias, näin silti tähänastisen elämäni suurimman hauen.
Appiukko sai verkolla komean 12,75 kg painavan ja 115cm pitkän vonkaleen.
Sitä ihmeteltiin isommalla porukalla. Kun tuon käänsi mahalleen, mieleen tuli joku krokotiilin tapainen elukka.
Tuollaisten seassako me kesäisin oikeasti uidaan???
Onneksi nämä yleensä säikähtää polskijoita ja vetäytyy takavasemmalle.
Hauen kitalaki on melkoinen piikiviidakko monine hammasriveineen, sieltä ei saalis ehjänä pois pääse. Oli se sitten kala tai ihmisen raaja...



Kotona liottelin ruokaherneitä ja idättelin herneenversoja, ensimmäistä kertaa elämässäni.
. Noita on hyvä leikellä vaikka leivälle tai salaattiin.
Mä en oo kummoinen hortonomi, eikä musta taida koskaan sellaista tullakaan.
Kiva kuitenkin kokeilla jotain tälläistä, joka onnistuu jopa mun kyvyillä. ;)

Aurinkoisia kevät päiviä kaikille!