maanantai 11. syyskuuta 2017

Kalapihvit











 Tunnustan heti alkuun, että tämän ruuan takia en pistänyt tikkua ristiin.
Tai no, pyöritin myllyn kammesta muutaman kerran. :)
Mieheni inostui hankkimaan tuollaisen peruslihamyllyn, jotta saa kokeilla kalapullien tekoa.
Lauantain kalareissun jälkeen siihen olikin tilaisuus.
Ensin kalat (ahvenet ja hauki) puhkottiin ja fileerattiin, sitten fileet huuhdottiin.
Kalanpalat tötteröön ja veivataan kammesta, tuloksena matojen näköisiä suikeroita jauhettua kalaa. ;)
Massa jauhettiin kahteen kertaan, kaiken varalta, ja lopussa jauhettiin seassa näkkileipäkin.


Ohje on anopin keittokirjasta, kiitos vain! :)
Meillä ei kalakasaa punnittu, ja isäntä teki taikinan vähän mututuntumalla. Lopputulos oli oikein herkullinen, tiesi siis mitä teki.
Tähän laitan tuon anopin ohjeen, soveltakoon jokainen mielensä ja makunsa mukaan.

n. 1kg kalafileitä (ahven, hauki, särki)
2 munaa
1dl korppujauhoja (jos laitat näkkärin, vähän vähempi riittää)
2dl ruokakermaa
1 sipuli hienonnettuna
2tl suolaa
mausteeksi esim.
kalamaustetta, sitruunapippuria, tilliä, kalamaustetta, sitruunamehua, valkopippuria

Jauha kalat kahteen kertaan.
Sekoita kaikki aineet keskenään.
Peitä taikina ja laita se jääkaappiin maustumaan.
Muotoile taikinasta kostutetuin käsin pihvejä ja paista pannulla voissa.
Voit paistaa pihvit/pullat myös uunissa tai tehdä murekkeen.



 
 
 Ruokaa parhaimmillaan.
Itse kalastettua, itse tehtyä.
Teki kauppansa, kiitos kokille! <3 p="">


6 kommenttia:

  1. Tuo on varmasti sitä ruokaa parhaimmillaan..itse ainekset hommattu ja tehty! Kala-allergikkona en kalaa syö...mutta nuo näyttävät niin hyviltä että varmasti maistuisi:)) Mukavaa alkanutta viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taatusti tuoretta. 😊
      Kiitos, toivottavasti sinunkin viikkosi on oikein onnistunut! 🌸

      Poista
  2. Kun tietää, mitä tekee, niin lopputulos ei voi olla epäonnistunut. Herkulta näyttävät nuo kalapihvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mieheni vastaa kala/riistaruuista, on niissä paljon parempi kuin minä. 😊

      Poista