keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Punaherukkamuffinssit


Pakastimen tyhjennys menossa... vielä löytyi vähän puolukoita ja viinimarjoja.
Tällä kertaa kokeilin Emman kakut, leivokset ja jäätelöt-kirjasta tätä ohjetta.
Kyllä tuokin resepti ansaitsee paikkansa kirjassa, meheviä ja herkullisia tuli!
Ohjeessa olisi ollut ohje tuorejuustokuorrutukseen, mutta siitä en piitannut, enkä ottanut talteen.



150g voita
2 munaa
1dl maitoa
3dl vehnäjauhoja
2dl sokeri
1tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
3dl punaisia viinimarjoja (tuoreita tai pakastettuja)

Kuumenna uuni 175 asteeseen ja asettele muffinsipellille paperivuoat.
Sulata voi.
Riko kananmunat kulhoon, lisää voi ja maito.
Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet. Sekoita ne nesteisiin (siivilän läpi).
Sekoita taikina tasaiseksi ja kääntele joukkoon punaherukat.

Paista uunin keskitasolla  15-20 minuuttia, testaa kypsyys tikulla.




Kesäloma alussa, ja sää kovin, kovin harmaa. 
No, yritämme siis nauttia siitä mistä voi.
Muutamia ihania ihmisiä on jo muutamassa päivässä ehtinyt nähdä, joten ei tämä ihan huonosti ole mennyt. :) Ja vielä paljon aikaa tehdä kaikkea mielekästä. 

Rentoa lomaa teille jotka saatte sellaista viettää, ja muuten vaan mukavia kesäpäiviä töissä uurastaville!



2 kommenttia:

  1. Nämä pakastimen/kaappien tyhjennys reseptit on kyl hyviä. Näitä ideoita aina tarvii ;)

    VastaaPoista
  2. Sanos muuta. :) Mun pitäs vielä pari pussia mustiaviinimarjoja häivttää johonkin...

    VastaaPoista