torstai 28. helmikuuta 2013

Puolukkakakku


Jostain lehdestä olen aikoja sitten ottanut talteen puolukkakakun ohjeen.
Ja koska talvi alkaa olla voiton puolella ja pakastimessa on edelleen melkoinen määrä puolukoita niin täytyyhän niitä ruveta tuhoamaan muullakin tavalla kuin aamujogurtin seassa...

Alkuperäinen ohje on tavisjauhoille, laitoin tilalle saman määrän Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta.
Mausteista ei (tietenkään) löytyny kaikkea mitä reseptissä lukee...oliskohan aika tehä perusteellinen inventaario. Laitoin sitten kanelia, kaakaojauhetta ja hieman kardemummaa.

Maku oli, ylläripylläri, melko puolukkainen.
Koska ite pidän kyseisestä marjasta, ei ollu mulle ongelma. Jälkeenpäin tajusin, että tähän taikinaan olis voinut lurauttaa sekaan myös kinuskikastiketta makua pehmentämään.

5½ dl vehnäjauhoja
3 dl fariinisokeria
2tl inkivääriä
1 rkl kanelia
 1rkl neilikkaa
2 tl leivinjauhetta
2 dl kevytkermaa (tai maitoa)
2½ dl puolukkasurvosta
1 dl voisulaa

Voitele ja jauhota 2 litran kakkuvuoka.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Kaada joukkon puolukkasurvos, kerma ja jäähtynyt voisula.
Sekoita tasaiseksi taikinaksi, kaada kakkuvuokaan.
Paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 1h.



2 kommenttia:

  1. Kiitokset! :) Ihania nuo kakkutikkarit kieltämättä olivatkin kyllä :)

    Ompa ihana puolukkakakku! Kinuskikastike varmasti sopis tähän tosi hyvin kyllä :)

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva idea tyhjentää pakastimen puolukkavarastoja!

    VastaaPoista