lauantai 14. heinäkuuta 2018

Kääretorttu raparpericurdilla ja mansikoilla



Kesä parhaimpiin juttuihin kuuluvat mansikat.
Jonkin verran niitä on jo pakastimessa, mutta ehkäpä niihin pitäisi sijoittaa vielä vähän...
Ihan sama paljonko niitä on talven varalle, ensimmäisenä loppuvat. :)

Tällä kertaa yhdistin mansikoita aiemmin tekemääni raparpericurdiin, kääretortun välissä.
Kokeilu oli oikein onnistunut ( vaikka levitinkin täytteet suoraa paistetulle pohjalle, enkä muistanut kumota sitä sokeroidun leivinpaperin päälle.
Ei aina voi muistaa käyttää aivojaan...)
Iltapäivällä lähdin pitkään yöhön töihin, ja aamulla kotiin tullessa tarjoilulautanen oli tyhjänä tiskialtaassa.
Sellainen on paras kannanotto. :)
Kuopus kysyikin, voidaanko tehdä toisenkin kerran samaa.
Onnistuuhan se, pakastimessa on vielä satsi odottamassa käyttöä.


 
4 munaa
1½dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
3/4dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Vuoraa reunallinen uunipeltileivinpaperilla jonka voitelet kevyesti öljyllä.

Sekoita kuivat aineet keskenään, sekoita.
Mittaa sokeri ja munat kulhoon, vatkaa kestäväksi vaahdoksi.
Sekoita jauhoseos taikinaan.
Kaada pellille, paista uunin keskitasolla 7-10minuuttia, uunin tehosta riippuen.

Ripsi toisen leivinpaperin päälle sokeria, kumoa torttu siihen. Irrota alustana ollut leivinpaperi varovasti.

Täyte:
Raparpericurdia
mansikoita
1½-2dl kerma vaahdotettuna, sokerilla ja vaniljasokerilla maustettuna

Levitä pohjan päälle raparpericurdia.
Viipaloi mansikoita, levitä curdin päälle.
Viimeisenä levitä kermavaahtoa.
Rullaa tiukaksi rullaksi ja laita jääkaappiin maustumaan.
Leikkaa paloiksi, tarjoile ja nauti. :)







Oon maailman huonoin kukkien kanssa, ne joko kuolevat kuivuuteen tai rusakko syö ne.
Siksi olenkin niin iloinen näistä petunioista jotka anoppi on kasvattanut siemenistä. Kukkivat kauniisti, vielä hengissä!
Myös itse kasvattamani samettiruusut kukkivat kivasti. Ihanan helppohoitoisia, eivätkä oikaise juuriaan hetkellisen kuivuuden takiakaan.
Laatikot kuuluvat terassin reunalle, mutta maalausoperaation takia otettu hetkellisesti pöydälle..






11 kommenttia:

  1. Ai ai, täällä kaffekupin kanssa luin postausta vesikielellä... olisipa aveciksi pala tuota kääretorttua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun asut niin kaukana. Olisin voinut kutsua kahville. ;)

      Poista
    2. Voi kiitos, minä tulisin mielelläni :) <3

      Poista
  2. Oi, pitääpä tehdä pitkästä aikaa kääretorttua! Se on niin näppärä. Sain kaverilta varmaan 2kg raparperihilloa, niin se ois kätevä tunkeä tämmöiseen ;)

    VastaaPoista
  3. Oijoi kun näyttää hyvältä♥ NAM! Nuo samettikukat on minusta kivoja ja ovat niin vähään tyytyväisiä:) Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään myös samettikukista, ovat niin pirteän värisiä. Ja totuushan on se, että mun käsissäni ei menesty muut kuin vähään tyytyväiset kasvit! ;)
      Rentoa sunnuntaita! <3

      Poista
  4. Ihana yhdistelmä :p Kääretorttua voisikin tehdä pitkästä aikaa. Kauniita kukkia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääretorttu on hyvää ja niin kivan helposti muokattavissa! :)

      Poista
  5. Nyt näyttää niin hyvältä kääretorttu sekä kukat.

    VastaaPoista