Mä en ole koskaan käynyt missään kansallispuistossa, ja talven aikana iski into päästä tutustumaan edes johonkin niistä. Tässä lähimpinä olevia vaihtoehtoja ovat Helvetinjärven, Seitsemisen, Salamajärven ja Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistot.
Koska aikeissa oli olla yön yli, eikä telttamajoitus nyt houkutellut, varasin meille
Pitkäjärven vanhan metsätyökämpän. Kyseisessä kohteessa ei ole sähköä tai juoksevaa vettä. Kuivakäymälä ja vesipumppu löytyy pihapiiristä.
Rantasauna, nuotiopaikka, laituri ja soutuvene olivat ehdotonta plussaa, vaikka uimapaikkana tätä ei kovin hirmuisesti voi kehua lillupohjan ja lumpeiden takia.
Jälkikasvu kyllä ui, ja vene oli kovassa käytössä, Pitkäjärveä soudettiin edestakaisin.
Lauantaina tehtiin pieni retki laavulle makkaranpaistoon sekä
Koveron perinnetilalle. Se oli kyllä niin hieno! Tila on asutettu 1859 ja siellä on asuttu 1960-luvun lopulle saakka.
Nykyään se on n.1930-luvun asussa.
Täytyy sanoa, että paikkoja katsellessa nousi kunnioitus entisaikojen rakennustaitoa ja yleensäkin pärjäämistä kohtaan. Miten valtava homma kaikessa on ollutkaan, ilman nykyään itsestään selviä koneita.
Katossa roikkuu luonnonkasveilla värjättyjä villalankoja. Ehkäpä laitumella kesää viettävistä lampaista? Enpä huomannut kysyä.
Mittasuhteet eivät kuvassa oikein näy. Tuohon takkaan sopii metriset halot.
Ei kovin kannattavaa sellaiselle, joka joutuu klapinsa ostamaan.
Tästä tuolista alkoivatkin sitten kummitusjutut... Kuinka tuoli kiikkaa öisin yksinään, ymsyms...
Nuorimmat osallistujat eivät sitten suostuneetkaan nukkumaan yksin peräkammarissa. ;)
Kuvassa oikealla leivintupa, josta löytyy myös kangaspuut ja rukki.
Entisaikojen taikinatiinut on pikkusen eri kokoluokkaa kun mun Halpa-Hallin vatkauskulhoni...
Ei kauheasti käy kateeks tuon kokosten taikinoiden vaivaajan osa.
Puhumattakaan siitä miltä on mahtanut tuntua kun kesäkuumalla on koko päivä lämmitetty isoa leivinuunia..huh!
Linnunsiipi jauhojen lakaisemiseen pöydältä.
Joopajoo, mun osaltani saa varikset pitää siipensä. ;)
Sunnuntain ohjelmaan kuului Harjupolun (5,2km) kiertäminen. Lähtöpaikka oli luontokeskuksen pihasta, ihanan riippumattopaikan vierestä.
Sää suosi, mulle ois kelvannut pitempikin reitti, mutta tuo nuoriso oli sitä mieltä että tämä piisaa.
Nautin korkeista kuusista, oksien välistä suodattuvasta auringonvalosta, vihreän monista eri sävyistä, sammalista ja rauhasta.
Satumetsämäinen tunnelma, sinne olisi voinut kuvitella keijuja, menninkäisiä ja muita olentoja. Tai Hobitteja, niin kuin J sanoi.
Välillä mentiin pitkospuita suomaisemissa, ylä- ja alamäkiäkin oli mukavasti.
Ehkäpä joku kerta päästään miehen kanssa kahdestaan vähän pitemmälle kierrokselle.
Tuolla maisemat on virkistävästi erilaisia kuin Seinäjoen lakeuksilla.
Korkeuseroja on hippasen erilailla!
Taas tuli huomattua, miten paljon kauniita paikkoja Suomessa, ja ihan suht lähelläkin on.
Siinä on joku lintu kohdannut matkansa pään.
Muistutus siitä että luonnossa pätee luonnonlait.
Luin Hyvä Terveys-lehdestä oli artikkelin siitä, kuinka metsä vahvistaa ihmistä myös solutasola.
Emeritusprofessori Tari Haahtela on sitä mieltä, että betoninen ja asfalttinen ympäristö heijastuu ihmisen immuunijärjestelmään ja kaupunkilainen elämäntapa on köyhdyttänyt mikrobistoa, jonka takia riski sairastua tattumattomiin tulehdussairauksiin on kasvanut.
Tutkimusten mukaan kaupungeissa elävillä on merkkejä lievästä, pitkäaikaisesta tulehdustilasta, joka on yhteydessä mm. astmaan, allergiaan, diabetekseen ja suolistosairauksiin. Jopa syöpään ja mielenterveyshäiriöihin.
.
Henk.koht en ole perehtynyt aiheeseen, ja yleensä suhtauden vähän varauksella tälläisten lehtien juttuihin.
Omalta osaltani voin kuitenkin sanoa, että luonto todella tekee hyvää niin sielulle kuin kropallekin.
Se antaa energiaa, rauhoittaa kiireistä mieltä ja antaa iloa ja rentoa oloa.
Ja voihan tuossa tutkimuksessa olla perääkin.
Eikö sellainenkin tutkimus ole tehty, että maatilalla elävät lapseet kärsivät vähemmän allergioista...?
Mitä mieltä olette?
