lauantai 24. joulukuuta 2011

Jouluista höpinää



Niin se joulu vaan tuli, kaiken tohinan ja lasten suunnattoman jännityksen päätteeksi. 
Eilen huhkin vielä iltavuorossa ja nyt alkoi talviloma, ihanaa! 
Todella hyvään saumaan loma tulikin, syyslomasta asti meillä on sairastettu kaikkea mahdollista korvatulehduksista keuhkokuumeeseen ja oletettuun mykoplasmaan. Siksi blogikin on jäänyt vähälle huomiolle. Kiitos teille kaikille jotka olette täällä käyneet kurkkimassa ja kommentoimassakin! :)

Meillä vietetään rauhallista joulua oman perheen kesken, pukki kävi ja nyt ei tarvi enää jännätä. ;) 
Tuo keskimmäinen varsinkin on ollut niin täpinässä, että viimeiset 3 yötä, etenkin viime yö on olleet katkonaisia. Nukahtaminen vaikeaa, herääminen helppoa - eräillä.
Joulupukki toteutti poitsun ainokaisen toiveen ja nyt on hyvä olla. <3 

 Tässä muutamia kuvia, jotain sentään askarreltiin ja väkerrettiin omin pikku räpylöin:




Kuuseen pussukoita, Iidan iloksi.
Koivunoksia maalattiin valkoiseksi ja koristeltiin sydämillä-näyttää luonnossa paljon paremmalta.


Suklaakakuksi tein samaa kuin viime vuonna: Suloisen suklaista After Eight-kakkua
Hampaat tippuu suusta ja ahteri levenee, mutta ei voi mitään.. on niin hyvää.




 Joulupukin tuomisista ollaan meillä kovin iloisia ja kiitollisia. Ilta kuluukin kaikkea ihastellessa ja lasten kanssa pelatessa. Mies tuolla kasaa Jeren apuna Lego laivaa, sitä unelmista suurinta. ;)






Kynttilöitä on polteltu aamusta alkaen, minä nautin.


Oikein tunnelmallista, rauhallista ja rentouttavaa joulun aikaa kaikille!


7 kommenttia:

  1. Teille myös sinne oikein hyvää Joulua.

    Ja hyvää ja rentouttavaa lomaa.

    VastaaPoista
  2. Syntisen hyvältä näyttää suklaakakku.... oikein mukavaa ja makoisaa joulun jatkoa sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa joulun aikaa teillekin <3

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia<3 Aivan ihanaa joulua sinullekkin! : )))

    VastaaPoista
  5. Kauniita tunnelmallisia kuvia, ihanaa joulunaikaa ,joulu jatkuu mielestäni loppiaiseen ♥

    VastaaPoista
  6. Täydellinen kuva suklaakakun palasesta! Tota on kokeiltava!

    VastaaPoista