tiistai 22. helmikuuta 2011

Arvontavoitto ja Suklaakakku dajm-kermalla


Tälläinen ihana ylläri tuli Mau!kas ruokablogin  arvonnasta! Hurjan paljon vielä kiitoksia, Kitinen!!!
Tätä pakettia avattiin yhdessä lasten kanssa, jotka olivat niin innoissaan, aivan kuin jouluna. :)
Paketista löytyi siis suloinen kissakortti ja kissanpää-muotti, Rotukoira suklaatikkari,mansikkatikkunekku, suklaanappisekoitus ja omppuhunaja. Kaikelle löytyy taatusti käyttöä! :)



Tätä kakkua vein siskolleni nimpparilahjaksi viime viikolla.
Ohje löytyi Mia Öhrnin kirjasta Uudet suklaaherkut.
Ihanan suklaista mössöä, koska kakulla ei ollut aika oleentua.
Ohjeessa kehoitettiin leipomaan pohja edellisenä päivänä ja päällystämään juuri ennen tarjoilua. No, mulla ei ollut aikaa, joten paiskasin paistetun pohjan pihalle pakkaseen pikajäähtymään. Vuoan koon piti ohjeen mukaan olla 22cm mutta mulla ei sellaista ole, paistoin 20 cm:n vuoassa. Siksi lisäsin paistoaikaa hieman.
Ohjeen paistoaika tuon isomman vuoan mukaan. 

Kakku

200g voita
200g tummaa suklaata (Laitoin taas Fazerin sinistä)
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa

Dajm-kermavaahto

2½ dl kuohukermaa
1 ½ kaakaojauhetta
1½ tomusokeria
2 tuplapakkausta Dajm-suklaata (yksi pakkaus 56g)

Voitele pyöreä, 22 cm irtopohjavuoka. 
Sulata voi, lisää suklaa paloina ja sulata varoen. Sekoita ja jäähdytä hiukan.

Vatkaa kananmunat ja sokeri kevyesti, lisää joukkoon suklaaseos. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja suola, lisää taikinaan.
Sekoita taikina tasaiseksi, kaada vuokaan ja kypsennä 200 asteessa 14-15 minuuttia uunin alaosassa.

Jäähdytä kakku kunnolla, pidä sitä mielellään yön yli jääkaapissa.

Irrota kakku vuoasta. 
Vaahdota kerma, älä vatkaa liian kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon sihdin läpi kaakaojauhe ja tomusokeri. Murskaa suklaa rouheeksi, sekoita 3 rouhittua pätkää kerma vaahtoon.
Levitä vaahto kakun pinnalle, koristele viimeisen suklaapätkän rouheella.



5 kommenttia:

  1. Hieno juttu, että paketti löysi perille! Ja kiva, jos kaikelle on käyttöä :) Itse tykkään kovasti noista makuhunajista (vaikka omppu melko mieto onkin), mutta en vaan osaa käyttää niitä mihinkään.

    Tämä kakku näyttää ja kuulostaa ihan liian hyvältä! :P`´`

    VastaaPoista
  2. Tämä kaakku oli jotain niin kielen vievää, että nam! Aivan mahtava torttu! <3

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä Herkulliselta! Ehkäpä on "pakko" kokeilla ;)

    VastaaPoista
  4. Mahdottoman hyvän kuuloinen herkku. Nam! Blogissani on sinulle jotain ja eikun hello kitty pipareita vääntää :)

    VastaaPoista