sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Arkea, alea ja teeleipiä.


Perjantaiaamuna kirmasin kahden nuoremman kanssa kaupungille. Pitkästä aikaa ostoksille, siis jollekin muille kuin ruokaostoksille. Tarkoitus oli löytää pojille vaatteita, ovat niin venähtäneet pituutta. Ja kyllähän sieltä jotain perusjuttuja löytyikin, mutta melko huonosti. Miksi pojille on niin RUMIA vaatteita? Huonot valikoimat, aina oikeat koot loppu tai sitten oudon mallisia.
Jeren pakotin katsomaan jos minkälaisia paitoja, joista vain yksi miellytti. Kerrankin oltiin samaa mieltä asiasta!
Eli täytyy tehdä uusi keikka toisena päivänä, ihan ilman lapsosia. Kolme kauppa per aamupäivä on ihan maksimi näiden hermostolle. :) Itellenikin olisin jotain tarvinnut, mutta saaliiksi jäi silikoniset muffinssivuoat.
Tyttöjen vaatteita on joka kaupassa jos minkä näköisiä, kokoisia ja värisiä, paljon helpompaa!
Iida ihastui tuohon vaaleanpunaiseen pallo-raitatsydeemiin.
No, jotain kivaa kuitenkin löytyi: Jere osti itse säästämillään rahoilla Lego-pakkauksen, josta kuoriutui tälläiset kapistukset. On niillä leikitty! :)

Neiti löysi ihan ite Lindexiltä ale rekistä "kimallemekon" joka on kuulemma niiiiin kaunis. Hintaa oli alle 6 euroa, joten pitihän se ostaa.



Suunnilleen saman hintainen oli tämä tunika. Sopi Iidalle tosi suloisesti. :)
Ja tuo kesäinen yöasu oli myös neidin itsensä rekistä löytämä, hintaa hurjat 3 euroa. Sopii mulle ja mun kukkarolle, että kaveri tonkii esille tuon hintaisia ihanuuksia: :) Nuo polvipituiset pöksyt on kyllä niin symppikset.


Ja tähän arkiseen lapsiperheelämänvaatehöpinäpostaukseen sopiikin jatkoksi oikein hyvin kuitupitoiset teeleivät. :)
Meillä nämä tekee kauppansa saman tien.

Teeleivät 2 kpl


2dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
1dl Kuidukas kolmen viljan leseseos (Myllyn Paras)
2 tl leivinjauhetta
½tl suolaa
2rkl suolaa
2dl maitoa

Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään.
Lisää öljy ja maito, sekoita mahdollisimman vähän.
Jaa taikina pellille leivinpaperin päälle kahteen osaan. Taputtele ne pyöreiksi leiviksi. Pistele haarukalla .
Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 15 minuuttia.



3 kommenttia:

  1. Voi miksei täältä päin löydy alennusmyynneistä mitään noin ihanaa! Oiva syy lähteä koluamaan lisää kauppoja. :) Teeleivät on kyllä hyviä, tuommoinen resepti onkin vielä testaamatta.

    VastaaPoista
  2. Samat sanat, poikien vaatteet on lähes aina kauhean synkkiä ja tosi pienillekin on kaikkia pääkalloja ja hirviöitä. Munkin on hankala löytää pojalle kivoja vaatteita, mutta onneksi ei enää kasva samaan tahtiin kun vauvana. ;)

    VastaaPoista
  3. kivoja vaateita.katteletko koskaan huutiksesta vaatteita?mun silmiin osuu siellä kyllä tosi kivoja pojillekin.minkäkokoista ja minkälaista etsit?voin auttaa :D (netin välityksellä)

    VastaaPoista