keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Ruusun omenapiirakka


 Kummityttö oli tässä jokin aika sitten tehnyt omenapiirakkaa, satuttiin sopivana päivänä kyläilemään.. :)
Jere tykkäs piirakasta aivan hurjasti, ja kun ohjekin saatiin, oli tarkoitus että poitsu saa ite leipoa.
Kaverit ja majaleikit kuitenkin valtasivat mielen niin, että se oma osuus pääsi pojalta unohtumaan. Ovelta kuului vaan kysymys:" Joko se piirakka on valmista?"
Koska vieraita oli tulossa, aattelin tehä omenapiirakan ilman apulaista. Jere saa sitten osallistua seuraavalla kerralla.
Oikein nopea, helppo ja herkullinen omenapiirakka! 

200g voita
1,5dl sokeria
1 muna
0,75dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
3-4 omenaa
päälle kanelia ja sokeria

Kuori ja viipaloi omenat.
Sulata rasva, sekoita se kulhossa sokerin kanssa.
Lisää vehnäjauhot.
Ota sivuun kahvikupillinen taikinaa, se ripotellaan lopuksi piirakan päälle.
Lisää nyt taikinakulhoon muna, maito, leivinjauhe ja vaniljasokeri.
Sekoita puuhaarukalla kovaa tasaiseksi.
Kaada piirakkavuokaan, asettele päälle omenasiivut.
Murenna kahvikupista taikinaa päälle, viimeiseksi kanelisokeria.

Paista 200 asteessa n. 30 min.



 Täällä vietellään nyt saikkupäiviä kolmen ihmisen voimin. 
Illalla on ihana käpertyä sohvalle teekupin ja kirjan kanssa. 
Ainakin teoriassa. Yleensä siitä saa nousta aika monta kertaa millon minkäkin syyn takia....
Jospa tuollainen ylen tervellinen puolukkamuffinssi hätistäisi pöpöt pois...?
Tuohon muffinssierään kippasin muuten sekaan kinuskikastiketta, nams.



4 kommenttia:

  1. Teilläkin sairastellaan.Paranemisia.

    Ihania omppuohjeita.Edellisessä postauksessa ollut pannari menee kokeiluun.

    Eipä hullummalta näytä piirakkakaan.

    Omenoita ei nyt ole,mutta puolukoita on.Joten kurkkaampa muffinssiohjeen.

    VastaaPoista
  2. Makoisan näköistä piirakkaa :p

    Paranemisia sinne! Täällä opetellaan hoitamaan diabeetikkoa, meidän Alpo-koira sairastui :(

    VastaaPoista
  3. Voin niin sieluni silmin nähdä Jeren ja kuulla sen kysymyksen :D...

    Ihana tunnelmakuva <3 Paranemisia kovasti!

    VastaaPoista
  4. Ihana Blogi sinulla ja hyviä ohjeita ! :)

    VastaaPoista