lauantai 31. heinäkuuta 2010

Kinkku-juustopiiras



Tämänkin ohjeen löysin siitä päiväkodista ostetusta ohjevihkosesta. Pitihän sitä kokeilla. Iidan synttäreille ajattelin tätäkin tehdä. Pikkuisen muokkasin ohjetta, lisäsin kinkun määrää sekä mausteita. Alkuperäisessä ohjeessa niitä ei ollut lainkaan.
Ohje on kyllä todella nopea ja helppo. Tässä ei kauaa nokka tuhise! :) Syöminenkin sujuu todella nopsasti..;)


Pohja:
100g voita
2 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
3 rkl vettä

Täyte:
n.250g kinkkukuutioita
1 paprika
3 munaa
2 dl maitoa
150-200g juustoraastetta
paprikajauhe, basilika, ripaus suolaa

Sekoita käsin rasva ja jauhot tasaiseksi seokseksi ja lisää vesi. Sekoita. Painele voidellun piirakkavuoan pohjalle. Jos taikina tarttuu, ota käsiin hieman jauhoja.

Palo paprika pieniksi kuutioiksi. Sekoita kaikki täyteainekset keskenään ja kaada täyte pohjan päälle. Paista 225 asteessa n. 25-30 minuuttia.



Mustikka-ruispuuro ja porkkana-jauhelihakastike


Tällä kertaa ihan perusarkievästä. :)
Itse en ole koskaan ollut puuroihmisiä, mutta tämä oli kyllä hyvää! Paljon mustikoita...

Eli keitä 1 litra vettä kiehuvaksi, sekoita joukkoon 3-4 dl ruishiutaleita ja ½ tl suolaa. Anna kiehua.
Muussaa 2 dl mustikoita sauvasekoittimella ja kaada sekaan. Anna kiehua n. 5-8 minuuttia, hauduta vielä hetki kannen alla.  Tarjoa vaikkapa mustikoiden ja maidon kanssa.



Tässä taas arkistakin arkisempaa jauhelihakastiketta höystettynä porkkanaraasteella.

400g jauhelihaa
1 sipuli
2 porkkanaa
5 dl vettä
½ dl hiivaleipäjauhoja
jauhelihamaustetta, paprikajauhetta,mustapippuria, lihaliemikuutio, turaus ketsuppia... Eli maustaminen oman maun mukaan. :)

Ruskista jauheliha, lisää sipulisilppu ja raastettu porkkana, jauhot ja mausteet. Sekoita hyvin. Lisää vesi ja hauduta kypsäksi, noin 10-15 minuuttia. Tarkista maku.
Tarjoa perunoiden ja salaatin kanssa.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Shrek ja Titi-nalle


Iida oottaa jo synttäreitään. Ensin toiveissa oli Batman-kakku, sitten Bakugan-kakku joka muuttui Titi-nalle kakuksi. Siinä vaiheessa huokasin helpotuksesta, se vaikutti helpoimmalta toivomukselta siihen mennessä...
Mä en siis ole aiemmin harrastanut moisia maalailuja, oon aatellu, että mun lahjakkuuteni ei moiseen riitä.
Nyt kuitenkin päätin kokeilla, ja tuommoisiahan voi tehdä kipeää jalkaa tuolilla lepuuttaen. :)


No, Titistä tuli jonkinmoinen, Iida ainakin ihastui. Paljon parantamisen varaa mun mielestä, mutta ei niin paha mitä alunperin pelkäsin. :)
Seuraavana päivänä onnistuin kuitenkin pudottamaan lattialle koko jutun, ja paloiksihan se meni.
Iidan seuraava toive oli sitten Shrek, jonka kuva löytyi värityskirjasta. Puhui tyttö Pokemonistakin, mutta ohitin sen sujuvasti... Huomaa, että lapsella on isoveljiä! :)


Kuvat on tehty sokerikuorrutelevylle, jonka yritin pitää mahdollisimmän pienenä. Meillä ei nimittäin kukaan tykkää sen paremmin marsipaanista, sokerikuorrutteesta kuin mmf:stäkään. Eli paras että "pahaa" ei ole kakussa kovin paljon. :)
Värit Bake&Partystä.

Harjoitustahan mä vielä tarvin, mutta hauskaa puuhaa tämä on!  Jostain syystä värit tuppasivat jäämään epätasaisesti, mutta kun lapsi on onnellinen ja tyytyväinen, niin minäkin olen! :)



Kauniita kuumia kesäpäiviä kaikille ja paljon kiitoksia edellisten postausten kommenteista! Ne piristävät aina mieltä!

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Suklaavanukas-valkosuklaapalat



Elämä on taas ollu melkoisen kiireistä, taas vaihteeksi. Jotain oon leiponut, mutta tänne asti en ole ehtinyt niitä päivittää. No, nyt oon pari päivää saikulla nuljahtaneen jalan takia, periaatteessa olisi aikaa naputella konetta. Käytännössä...vaihdan paikkaa sen mukaan, missä Iida leikkii ja yritän istua koipi ylhäällä mahdollisimman paljon. Perjantaina ja lauantaina pitäisi kyetä yövuoroon, sunnuntaina nukkumapäivä ja sitten alkaakin 13 vrk LOMA! :) Sitä odotellessa.
Toivon vaan, että suht hyviä ilmoja riittäisi myös elokuulle. Nyt on sateista ja harmaata, tuoksuukin jo vähän syksyltä. Ihan vielä en olisi valmis syksyyn, vielä vähän lämpöä ja aurinkoa... Luonto kyllä taitaa nauttia sateestakin. Muutama upea ukonilmakin nähtiin Mummolan reissulla. Kunnioitusta herättävä näky. Muistelin, että siitä on useampi vuosi, kun viimeksi oon istunut yöllä ihailemassa, miten salamat löyvät maiseman aivan valkoiseksi. Onneksi ei lyönyt kohdalle.

No, jos loman ajan sataa, niin jääpä sitten enemmän aikaa leipomiselle... :)
Tämä ohje on peräisin reseptikirjasesta, joita myytiin Tomin päiväkodissa viime syksynä. Lapset olivat saaneet viedä lempiohjeensa hoitoon, ja niistä oli kasattu tälläinen vihkonen joita sai sitten ostaa. Nyt vasta olen alkanut tarkemmin tutustumaan siihen, hiukan olen ollut hidas...

Nämä olivat tosi kivan makuisia! Lapset eivät tykänneet tuosta Wienernougat crushista...sen olisi voinut varmaan vaihtaa TuttiFrutti-crushiin. Ulkonäkökin olisi ollut raikkaampi?

Pohja:
4 munaa
4 dl sokeria
150g voita sulatettuna
2 prk maitosuklaavanukasta (esim Jacky makupala)
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria

Kuorrutus:
260g valkosuklaata
100 g voita

Vaahdota munat ja sokeri.
Sekoita keskenään kuivat ainekset.
Lisää muna-sokerivaahtoon vuorotellen jauhoseos, jäähtynyt voisula ja suklaavanukas.
Kaasa taikina uunipellille leivinpaperin päälle, paista uunin keskitasolla 200 asteessa 15 minuuttia.
Anna pohjan jäähtyä ennen kuorruttamista.

Laita voi ja suklaa kulhoon, sulata vesihauteessa. Levitä kuorrutus pohjalevyn päälle ja ripottele pinnalle Wienernougat crushia (tms). Laita pelti jääkaappiin kovettumaan ennen paloittelua.
 Lasten Gogotkin pääsivät kuvaan. :)

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Omar-kinuskipalat




Tänään oli ihana, odotettu vapaapäivä. Kuvittelin ehtiväni ja jaksavani vaikka mitä, mutta illalla huomasin että ei se nyt ihan niin mennytkään... Mistähän johtuu, että taas yliarvioin ehtimiseni. Nuo suloiset pikku räiväläiset sitten pudota rysäyttää mut maanpinnalle ja alkuiltapäivällä tajuan, että tämä menee nyt näin.
Hyvä päivä silti, toinen pakastin tyhjätty ja sulatettu, kampaajalla, kaupassa ja kirjastossa käyty, kynsitty vähän kukkapenkkejä ja leivottukin hieman. Tämä kaikki lapsosten tahtiin. :)
Pesäpallopeliin ystävä houkutteli, mutta sinne en enää revennyt, vaikka mieli teki. Ala-asteella oon tainnut viimeksi käydä, joten olis kai jo korkea aika. Tosin pitäis kai palautella ensin säännöt mieleen...? :)

No, ajattelin kuitenkin että tuon nuorimmaisen synttäreitä varten pitää kokeilla uusia ohjeita. Tähän reseptiin törmäsin Henskiksen  herkullisessa blogissa, kiitos vain!
Näistä tulikin hyviä, makeita ja tahmeita. :) Lapsetkin tykkäsivät, jopa tuo ekavekara, joka ei yleensä halua koskea mihinkään "limaiseen" (eli tahmeisiin, tai muuten epämääräisen näköisiin, mukaan laskettuna kiisselit).
Huomenna aattelin viedä siskolle maistiaisia, ettei jää itselle niin paljoa syötävää. :)


Pohja:

150g voita
3 munaa
1,5 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
3 tl vanilliinisokeria
1,5 dl maitoa

Omar-kinuskikuorrutus:

2 dl kermaa
250 g Omar-karkkeja

Sulata margariini.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahtoon sulatettu rasva, maito ja jauhoseos varovasti sekoittaen. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa 12 minuuttia. Anna jäähtyä.

Kaada kattilaan kerma ja Omar-karkit. Keitä 20 minuuttia välillä sekoittaen. Anna jäähtyä hetki ja kaada jäähtyneen pohjan päälle. Koristele esim. nonparelleilla.

torstai 15. heinäkuuta 2010

Suklaajäädyke


Pari päivää sitten, kun oikein oli kuuma, tuli mieleeni etten olekaan koskaan tehnyt jäädykettä. Pikaisen googlettamisen avulla löytyi tälläinen, varmaan maailman helpoin ohje löytyi Hellapoliisin sivuilta. Seuraavalla kerralla voisi tehdä jonkin marjajäädykkeen, olisi varmaan aivan ihanan raikasta helteellä!
No, kyllä huomasi että lämpöä oli varjossakin yli 30 astetta, suklalevy oli kuin muovailuvahaa...suli kyllä tosi nopsaan! :)
Tykkään sulattaa suklaan vesihauteessa, jotenkin vierastan mikrossa sulattamista. Kukin tyylillään.
Kaapissa ei muuten ollut tuota Hellapoliisin käyttämää Marabouta, joten laitoin sitä mitä löytyi, eli 130g maitosuklaata ja loput sitten tummaa suklaata. Ja koska en omista minkäänlaista jäädykevuokaa, käytin muotteina Kultakeramiikan kahvikuppeja. Tämä määrä upposi kuuteen kuppiin. Jäätymisajankaan ei tarvinnut olla kovin pitkä kun töhnä ei ollut yhdessä isossa vuoassa.

Ihanan siskoni ja meidän Jeren kanssa sitten herkuteltiin suklaajäädykeellä, syntisen hyvältä maistui! :)

200g maitosuklaata
2,5 dl Flora vispiä
2 kananmunaa
Marianne crushia maun mukaan


Sulata suklaa. Vispaa siihen kananmunat yksi kerrallaan.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sekoita suklaasula varovasti kermaan, lisää vielä Marianne crush.
Kaada seos kuppeihin, peitä ja laita pakastimeen jäätymään n. 4 tunniksi.

Ota sulamaan hieman ennen tarjoilua, tai käytä kipon ulkopinnat kuumassa vedessä niin jäädykkeen saa helpommin tarjolle.




       Herkullisia, helteisiä kesäpäiviä kaikille! Yritetään nyt nauttia lämmöstä, talvella sitten taas palellaan... :)

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Kalaa uunissa ja paistettuna



Näillä helteilä mulla ei oo minkäänlaista intoa kokata, mutta pakkohan nuo lapset on ruokkia. (Ite kyllä eläisin kaikilla humpuukisyömisilläkin... :))
Pakasteessa oli isäni kalastamia ja fileeraamia kaloja (Kiitos vaan Jukkis-pappa! <3 )
Mä en koskaan osta kaupasta kalaa, muuta kuin pakasteseitiä. Ne muovipussiin pakatut lohet on mun mielestä epäilyttävän näköisiä, tuntuu että ne on lojunu siellä kaupassa epämääräisen pitkän ajan, ja mietin että mitähän noihinkin on ruiskutettu, että noin kauan kestävät ilman hajuhaittoja.. :)
Mutta näistä iskän kaloista tykkään, tiedän että ne on verkosta irrottamisen jälkeen heti järvellä laitettu jäiseen veteen ja kylmäketju ei taatusti ole matkalla katkennut...
Miehenikin tykkää kalastaa, mutta tänä kesänä hän ei paljon ole päässyt virveliä heiluttamaan..tuo varaston viimeistelyoperaatio on vienyt ajan tehokkaasti. Toivottavasti loppukesästä jo aikaa jäisi harrastuksiinkin ja saalista tulisi. Kyllä kala vaan on hyvää!

Osasta tein äitini ohjeella uunikalaa, osan paistoin pannulla voissa.
Ja kaikki kyllä katosivat parempiin suihin pikavauhtia!

Sitä en osaa sanoa, mitä kalaa nuo nyt olivat...mä en tunnista kaloja, kun ne on "alasti". Siis nahattomia...
Oliskohan ollu kuhaa, ainakin tuo uuniosuus..?

Uunikala:

Paista fileitä hetki kevysti pannulla (itse käytin oikeaa voita, mielestäni se sopii kalan kanssa parhaiten), niin että saavat hieman väriä.
Laita fileet uunivuokaan, ripottele pinnalle sitruunapippuria, tilliä ja suolaa.
Kalaa voi laittaa useampaan kerrokseen, mutta laita mausteet sitten joka väliin.
Kaada päälle ruokakermaa (tavallinenkin käy) niin että kalanpalat peittyvät.

Paista uunissa 200 astessa n. 30-40 minuuttia. Tarjoa vaikkapa uusien perunoiden ja salaatin kanssa.


Nyt yritän taas vaivata päätäni, mitä tänään keittäisin... Kun ei näin kuumalla hirveästi huvita hellan edessä seisoskella. Eikä lapsille kyllä tahdo helteellä mikään maistuakaan.
No, jotain kai on pakko keksiä. Sitten uimaan ja yhdistettyyn ilta/yövuoroon.

Kauniita kesäpäiviä kaikille, toivottavasti helle ei kiusaa!

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Daim-kakkunen, taas vaihteeksi:)






Tämä on mun mielestä niiiiin hyvää! Makeaa, joo, mutta niin pitääkin. :)
Daim-kakkua olen tehnyt aiemminkin, mutta vähän eri ohjeella. Useamminkin tekisin, mutta sitten pitäisi leventää oviaukkoja, söisin itseni ihan possuksi. :)


Pohja:
300g Dominon mansikka-keksejä
n. 50 g voita

Täyte:
5 dl kermaa
300g maustamatonta tuorejuustoa
5 liivatelehteä+ 0,5 dl sitruunamehua
3 rkl sokeria
2-3 rkl vaniljasokeria
200 g Maraboun Daim-suklaata sulatetuna
1 iso Daim pötkö rouhittuna

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Voileipäkakku


Toisen kerran elämässäni väsäsin voileipäkakkua... Vähän se on vino, ja tomaattirivi menee kuin Äänisen allot, mutta mitäs pienistä. Ei mun elämäni muutenkaan oo viimesen päälle eikä turhan nuukaa.;)
Maku oli aika hyvin kohdallaan, omasta mielestä ainakin. Ja moni muukin tykkäsi.
Näissä on se harmillinen puoli, että ei voi etukäteen tietää, tuleeko hyvää. Täytyy vaan toivoa parasta.
Suht nopeakin pitää olla, Iida meinasi syödä kirsikkatomaatit ennen kuin sain paprikoita pilkottua. Tyyty sitten onneksi yhteen maistiaiseen ja ylijääneet toki sai. Vain nopeat elävät, vai kuinka se meni... ;)

Käytin Fazerin täysjyvä paahtoleipää, joista leikoin reunat pois. Kostutus lihaliemellä.

Ensimmäiseen väliin laitoin kurkkusalaattia ja lihaliemellä levityskelpoiseksi ohennettua maksamakkaraa.
Toisessa välissä oli Italiansalaattia ja kolmannessa Aurinkokuivattutomaatti tuorejuustoa ja pieniksi pilkottuja keittokinkkusiivuja.

Kuorrutin kakun lihaliemellä ohennetulla Koskenlaskija sulatejuustolla.
Koristeina kolmea eri väriä paprikaa, kirsikkatomaatteja, viinirypäleitä, salaatinlehtiä sekä perhosmuotilla paineltuja sulatejuustosiivuja joiden alla keittokinkkusiivut.

Täytin kakun päivää ennen tarjolle laittamista, jotta ehti maustua ja kostutus imeytyä.
Kuorrutus ja koristelu ko. päivän aamuna.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

30-vee kakkuja



Mä vanhenen, pääsen keski-ikäisten kerhoon, niin kuin eräs rakas ystäväni osuvasti sanoi. :)
Joten kahviteltiin sitten vähän. Jos on oikeen hyvä tuuri, parin viikon päästä äitini saa viikonlopun vapaaksi ja ottaa lapsoset viikonlopuksi yökylään, sitten voidaan tuo ukkokullan kanssa käydäkin jossain. :) Sitä odotellessa.
Tänään oli onneksi taas ihana ilma, saatiin kahvitella ulkonakin. Mä sitten nautin näistä lämpöisistä päivistä, varsinkin jos on vapaapäivä! ;)
Muutakin leivoin, voileipäkakkua ja pari juustokakkua, laitan niitä tänne kunhan ehdin. Huomenna taas töihin, paluu arkeen.

No tässä nuo kakut, joita väsäsin ankarassa helteessä, kersojen tapellessa ja vaatiessa yhtä sun toista joka ainoassa välissä... Päässsä kävi kyllä useammin kuin kerran harras toive siitä, että seuraavan kerran leipoessa saan olla ihan YKSIN. Mutta jos sitten kun 50v päivät lähestyy.:)
Helle tosiaan meinas ihan vetelöittää kermat, mutta nopsaan yritin jotain tursottaa.
Äiti ja iskä oli ostanu mulle lahjaks Tupperwaren pursottimen, ja nyt yritän opetella sen käyttöä. Ihana kapine, kun vaan sais rauhassa perehtyä.

Asiaan... Tuo pyöreä kakku on tavallinen 6 munan kakku.

6 munaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita jauhoseos vaahtoon varovasti sekoittaen.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa n. 40 minuuttia.

Toisessa välissä on Lemon curdia ja 2 Vanhan ajan vaniljakastikepussia sekoitettuna 2 dl maitoa. Seokseen lisäsin Marianne crushia.

Toiseen väliin laitoin mansikkasurvosta (pakastemansikoista) ja kermaa johon sekoitin 130g sulatettua valkosuklaata.



Sydämen muotoinen kakku (silikonimuotti oli lahja ihanaiselta Heskalta ) on gluteeniton 4 munan pohja.

4 munaa
2 dl sokeria
2 dl gluteenittomia jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot, lisää varovasti vaahtoon. Paista alimmalla tasolla 175 asteessa n. 30-40 minuuttia.

Molempiin väleihin laitoin mansikka survosta ja kerma-valkosuklaa sekoitusta.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Hunajainen broileripiirakka



Tämä piirakka oli aivan jo unohtunut..vaikka oli kyllä maistuvaa! Valmistusvaiheessa kyllä epäilykset heräsivät, en nimittäin todellakaan ole kaveri parsakaalen kanssa. Onneksi se ei maistunut häiritsevästi lopputuloksessa!
Ohje on Pirkan sivuilta, muokattuna versiona. Wokkivihanneksista nypin pois herneen?palot ja ne valkoiset pyörylät, mitä lie bambua ovatkaan. Syynä siis se, että ajattelin niiden olevan ikäviä leikattaesa piirakkaa..ja ikävä puraista pala, jos suupieleen jää roikkumaan herneenpalko? Rosmariinia ja kurkumaakaan en kaapista löytänyt, joten viskoin sekaan yrttisekoitusta, basilikaa ja paprikajauhetta. Juustoraastekin taisi olla ties mitä, ei ainakaan ohjeen sanelemaa. :)
Kauppansa teki tämä eväs, ei jäänyt montaa palaa.


Pohja:


1 ps (11 g) kuivahiivaa

n. 5 dl hiivaleipävehnäjauhoja

2 dl vettä

1 tl suolaa

1/2 dl öljyä



Täyte:

2 sipulia

1 rkl öljyä paistamiseen

1 pkt (450 g) hunajamarinoituja broilerinfileesuikaleita

2 valkosipulinkynttä

1 pkt (450 g) Pirkka wok-vihanneksia (pakaste)

1-2 tl rosmariinia

1 tl kurkumaa

1 1/2 tl suolaa

1/2 tl inkivääriä

ripaus mustapippuria

2 rkl juoksevaa hunajaa

2 kananmunaa

1 tlk (2 dl) Pirkka kasvirasvasekoitetta tai ruokakermaa

1 ps (150 g) Pirkka emmental-mozzarellajuustoraastetta





1. Sekoita kuivahiiva jauhoihin. Lämmitä vesi noin 42-asteiseksi eli hieman kädenlämpöä kuumemmaksi. Lisää suola ja jauhot ja vaivaa taikina tasaiseksi. Kaada joukkoon lopuksi öljy ja vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Lisää hieman jauhoja tarvittaessa.



2. Kauli taikina leivinpaperin päällä uunipannunkokoiseksi piiraspohjaksi. (Leivinpaperi pysyy hieman kostealla pöytäpinnalla hyvin paikallaan.) Aseta se uunipannulle ja anna kohota liinalla peitettynä.



3. Kuori ja hienonna sipulit sekä valkosipulinkynnet. Kuumenna tilkka öljyä paistokasarissa ja ruskista broilerisuikaleet kevyesti. Lisääsipulit, valkosipulinkynnet, wok-vihannekset ja mausteet. Kuumenna sekoittaen pari minuuttia ja lisää hunaja. Anna täytteen jäähtyä hetki ja levitä piiraspohjan päälle.



4. Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää joukkoon kasvirasvasekoite. Kaada seos tasaisesti täytteen päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste.



5. Paista 200-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia. Tarjoa salaatin kanssa