keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Pätkiskakku



Viime perjantaina oli työpaikan illanvietto nyyttäriperiaatteella. Tälläisen väsäsin sinne, makeaa oli, mutta itse ainakin tykkäsin. Iltakin oli tosissaan mukava, harmi kun jouduin lähtemään pois jo alkuillasta...

Alkuperäinen ohje on Chocomumin sivuilta, pienellä muokkauksella.

Pohja:

350g Dominon minttusuklaakeksejä
60-80g voita

Täyte:

4 liivatelehteä
n. 240g Pätkiksiä sulatettuna
n. 60g Pätkiksiä palottuina
200g tuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria
1,5 rkl sokeria
1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
½ dl kuumaa kahvia

Murskaa keksit esim muovipussissa kaulimella tai tehosekoittimella. Lisää hiljalleen voisulaa sopiva määrä. Painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Laita liivatteet kylmään veteen n. 10 minuutiksi.
Vatkaa vaniljakastike napakaksi vaahdoksi.
Sulata Pätkikset vesihauteessa.
Vatkaa tuorejuusto ja Pätkissula ja -murska sekaisin. Lisää sokerit maun mukaan.
Puristele liivatteista vesi pois ja sulata ne kuumaan kahviin. Lisää liivatekahvi tuorejuustoseokseen, sekoita. Lisää viimeisenä vaniljavaahto, tarkista maku.
Kaada seos keksipohjan päälle, peitä ja laita jääkaappiin hyytymään. Koristele haluamallasi tavalla.

4 kommenttia:

  1. Nams,mikä herkku.Kiva kun voi tehdä vaikka mökillä,kun meillä ei ole uunia siellä.Pitää kokeilla.

    Kiitos käynnistä meillä.
    Kivat apulaiset siellä kuvissa.

    Mukavaa päivää.

    VastaaPoista
  2. Ja oli sitten viimeisen päälle hyvää. =)

    -Lapuan likka ;)-

    VastaaPoista
  3. Tämä kakku on HYVÄÄ!
    Kiitos Sumi kommentistasi :)

    VastaaPoista
  4. Linkitin sinut, jotta löydän tänne helpommin :) Täältä löytyi niin ihania makoisia herkkuja, kun sivuja selailin!

    VastaaPoista