lauantai 11. huhtikuuta 2020

Kinderkääretorttu


Meillä on pääsiäisherkkuna syöty tänä vuonna kinderkääretorttua. 
Tämä on makeaa ja hyvää, mutta ehkä olisin voinut aavistuksen verran kostuttaa pohjaa.. vaikka kaakaolla.
Suuri plussa myös siitä että tämä on gluteeniton, kunhan käyttää Pandan suklaata! 
Meidän versiossa koristeena myös Fazerin sinisestä rouhittua suklaata, koska onnistuneesti unohdin ostaa pieniä kindermunia koristeluun.


4 munaa
1½dl sokeria
1dl perunajauhoja
4rkl kaakaojauhoja (laitoin tummaa kaakaota)
2tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Yhdistä, jauhot, kaakaojauhe, vaniljasokeri ja leivinjauhe siivilän läpi ja sekoita.
Sekoita jauhoseos vaahtoon varovasti käännellen.

Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle.
Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 8 minuuttia.

Kumoa hieman jäähtynyt kääretorttu sokeroidun leivinpaperin päälle. 
Poista paistopaperi varovaisesti ja jätä se päälle jotta torttu ei kuivu.

Täyte:
290g valkosuklaata (Panda)
400g tuorejuustoa
1rkl sitruunamehua
1dl kermaa

Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa.
Vatkaa kerma vaahdoksi, kippaa sekaan tuorejuusto ja hurauta tasaiseksi.
Lisää sulatettu suklaa ja sitruunamehu, sekoita.

Levitä täyte kääretorttupohjan päälle. Rullaa se leivinpaperin avulla.
Laita jääkaappiin vähintään 4 tunniksi, mieluiten yön yli.

Kuorrute.
1dl kermaa
145g tummaa suklaata (Panda)

Kiehauta kerma ja lisää siihen suklaarouhe. Sekoita kunnes suklaa on sulanut.
Levitä kuorrute kääretortun päälle.

50g valkosuklaata
Kinder minimunia

Koristele valkosuklaarouheella ja Kinder minimunilla.



Mä vietän osan pääsiäisestä töissä, maanantai on vapaapäivä. 
Ehdittiin kuitenkin käydä miehen kanssa lähiluonnossa tekemässä pieni lenkki.
Oli oikein mukavaa, eikä ketään muita näkynyt.
Forecan mukaan tänne päin olisi tulossa pariksi päiväksi lumi- ja räntäsateita. Kesää odotellessa.


Leppoisaa ja rentoa pääsiäisen aikaa!



4 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen pääsiäisen uusi herkku! Näin kinderkakun reseptin netistä, mutta kääretortun ohje on mennyt ihan ohi.
    Teillä on jo lumi sulanut. Tännekin luvattiin lumisadetta. Meidän pihalla on vielä ns. hulluna lunta!
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ajatellut kokeilla tuota kakkuakin, mutta tällä kertaa kokeiltiin kääretorttua. :)

      Poista
  2. Oijoi kun näyttää herkulliselta! Varmasti hyvää;) Luontolenkit on niin mukavia! Hyvää ja aurinkoista pääsiäistä♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla suklaamäärällä pakko maistua hyvältä! ;)

      Poista