maanantai 13. toukokuuta 2019

Kuorrutettu kanavuoka ja valkosipulinen nokkos-horsmapaistos




Tulihan se, kevät. 
Vaikka reilu viikko sitten puski lunta ihan reippaasti, nyt aurinko paistaa ja luonto vihertää ihanasti. 
Viime viikon vapailla ehdin metsään nauttimaan tuulen huinasta, hiljaisuudesta ja siitä että olin ihan yksin.
Välillä närästää jatkuva liikenteen humina ja ihmismäärät. Tunti tarpomista tekee päälle hyvää ja arki maistuu taas paremmalta.
Perjantaina kävin mieheni kanssa ulkoilemassa metsässä. Siltä reissulta "saaliiksi" tuli näköhavainnot korvasienestä, mustarastaasta, sorsasta ja urosmetsäpeurasta. Ei ollenkaan hullumpi retki. :)








Onneksi Lappajärvessäkin on vesi noussut viime syksyn ja alkukevään jälkeen.
Näistä maisemista löytyi myös nuorta nokkosta ja maitohorsmaa, joista seuraavana päivänä paistelin lisuketta ruualle.


Vapaapäivänä testiin meni myös mulle uusi resepti.
Alkuperäinen löytyi Tanelinrannan päiväkodin reseptikirjan 2. osasta, joka on ostettu aikoinaan esikoisen ollessa eskarissa.
Omaa soosiani muokkasin sen mukaan mitä raaka-aineita kaapista löytyi.


n. 1kg kanan filettä palottuna
sipuli
mieleisiä mausteita, esim
broilerimauste, paprikajauhe, curry

6dl vettä
3dl riisiä
1 kanaliemikuutio

Kuorrutuskastike:
2-3 rkl voita
2-3 tl currya
3rkl vehnäjauhoja
5dl vettä+1 kanaliemikuutio
2dl ruokakermaa
juustoraastetta

Paista kanan palat ja pienitty sipuli kypsiksi, mausta ne.

Keitä riisi kanaliemikuutiolla höystetyssä vedessä.

Kaada voideltuun uunivuokaan ensin riisi, sitten paistetut kanat.

Ruskista kastiketta varten kattilassa voi ja curry.
Lisää vehnäjauhot.
Kaada vähitellen joukkoon hyvin sekoitellen kanaliemi ja ruokakerma.
Anna kastikkeen kiehua n. 5 minuuttia, lisää tarpeen mukaan suolaa.

Kaada kastike uunivuokaan,
ripottele päällimmäiseksi juustoraastetta.
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla kunnes pinta on saanut kauniin värin ja ruoka on kauttaaltaan lämmennyt, n. 20 min.




nuoria nokkosia
nuoria maitohorman versoja
valkosipulia
öljyä
ripaus suolaa ja mustapippuria

Kiehauta kattilassa vettä, viskaa sekaan nokkoset ja horsman n. 15 sekunniksi.
Puristele vesi pois.

Kuumenna pannulla loraus öljyä.
Heitä sekaan nokkoset ja horsmat sekä pieniksi palotut valkosipulit. 
Paistele jonkin aikaa.
Tarjoa ruuan lisukkeena tai leivän päällä.



Kevään tullen olen taas tosissani innostunut hortoilujutuista, eli luonnosta löytyvistä syötävistä jutuista.
Nokkosesta olen postaillut ennenkin, esim. peston muodossa täällänokkosen siemenistä täällä ja nokkosnäkkäriä täällä.



Aurinkoisia ja mukavia toukokuun päiviä!



6 kommenttia:

  1. Hei. Keväinen luonto on ihana. Ja kiva kun tulit esille pitkästä aikaa! Mulla on tänään tarkoitus nyppiä pihalta ensimmäisiä nokkosia vihermehuun. Kristiina P.S. Oletkohan huomannut haasteen, jonka laitoin jonkun aikaisemman postauksesi kommenttikenttään.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta kommentista! :)
    Multa menikin pitkä aika niin etten ehtinyt tai jaksanut blogimaailmaan, mutta täällä taas. :)
    Juu, huomasin sun haasteen, ja aion tarttua siihen ajan kanssa. <3
    Ihanaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Aah, nokkosta... minäkin haluan...pakko mettästää nokkosta.
    Ne on niin herkkua, keitot, letut ym.
    Nyt herahti vesi keilelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon aivan hurahtanu tähän hommaan taas! 😀

      Poista
  4. Kyllä luonto tekee hyvää aina :)
    Minä en ole koskaan nokkosta maistanut, ehkä joskus :)
    Haleja Sumi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ihana kuulla susta taas! Mä olin jo ihan huolissani, mihin katosit! ❤

      Nokkosta kannattaa testata, jos yhtään kiinnostaa! Loppukesästä nokkosen siemenet on myös hyviä ( tai eihän se teelusikallinen puurossa ees maistu miltään) ja superterveellisiä.

      Poista