keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

5x3 hyvää juttua arjessa

























Mä niin tykkään näistä hyvän mielen haasteista, joissa nostetaan niitä asioita jotka ovat hyvin, joita itse arvostaa ja joista nauttii! Jokaisen elämästä löytyy varmasti myös niitä kurjia puoliakin, mutta haluan uskoa siihen, että se kasvaa mitä ruokkii. Hyvä lisää hyvää.
Vaikea asiat eivät katoa positiivisia hehkuttamalla, mutta ne on helpompi jaksaa kun on vastapainoakin.

Merikapteenin vaimo-blogin Nina heitti haasteella johon ilomielin tartuin. :)
Linkistä pääsee lukemaan Ninan ihanan positiivisen postauksen.



Kolme hyvää asiaa päivässäni
No joo, venytän sääntöjä ja puhun viime päivien hyvistä jutuista. Syy on niin yksinkertainen, että nyt on pari yövuoroa takana, ja niiden takia päivät vaan..katosivat. Nukkuessa ja vähän tokkurassa ei jäänyt juuri muistijälkiä.

*Löylyttely mummolan rantasaunassa kuopuksen ja siskon kanssa. Jutustelu, ja lapsen hurjan rohkea kipaisu hankeen, kuperkeikka lumikasan päältä kesken löylyttelyn. Mummolareissu yleensäkin.

*Parin vapaan aikana ehdittiin viettää aikaa tärkeiden ihmisten aikana, leppoisan yhdessä olon, ulkoilun ja lautapelien merkeissä.

*Yövuorot sujuivat hyvin, eikä väsy vaivannut.



Kolme hyvää asiaa minussa

*Positiivisuus. 
Kaikesta huolimatta uskon ja toivon että asiat järjestyvät parhain päin, ja yritän tehdä juttuja sen eteen.

*Huumorintaju.
Se pelastaa monta tilannetta ja synkkää päivää.

*Avoin ja huolehtiva luonne.







Kolme hyvää asiaa elämässäni

* Mieheni.
Yli 20v yhdessä, ja niin halutaan olla jatkossakin. Rakkaus joka on kantanut jo tänne saakka, läpi hankalienkin aikojen. <3 ett="" jatkoa="" kovasti="" p="" pitk="" sti.="" toivon="" tulee="">

* Lapset.
Heidän kasvunsa ja kehityksensä seuraaminen on todella hienoa. Yhteensopivan pöljät huumorintajut. ;)

*Läheiset sisarussuhteet.
Tärkeät ystävät ja sukulaiset, jotkut kuuluvat kumpaankin kategoriaan. <3 p="">





Kolme hyvää asiaa tänä vuonna

* Kesälomalle suunniteltu koko perheen reissu.

*Viime vuonna aloitettu sienestys ja hortoilu jatkuvat tänä vuonna.
Ekologisemman ajattelun herääminen, hiljalleen opetteleminen.

*Hmm.. vaikea rajata.
Vuosi on vielä niin alussa, että toivon tähän mahtuvan monia hienoja juttuja.

Yhtäkkiä tuli mieleen se että tänä kesänä saan paikoilleen riippumaton joka oli hukassa koko viime kesän. ;)










Kolme hyvää asiaa blogissani

*Kotikutoisuus.
 Reseptit eivät ole rakettitiedettä vaan helposti toteutettavissa.

*Aitous.

* Reseptikirjana ja muistutuksena toimivista ohjeista itselle.



Blogit jotka haastan mukaan:








Tämä haaste on tainnut jo kiertää monessa blogissa, mutta nappaa mukaasi jos innostuit. :)



Maaliskuun lopun kuutamoilta. Kevät tuoksuu jo vähän.

Rantasaunan seinustalla aurinko tekee  taikojaan ja lumi sulaa hiljalleen.








9 kommenttia:

  1. Moikka ja kiitos paljon haasteesta. Lupaan vastata siihen lähiaikoina. Sinulla on kiva lista hyvistä asioista. Onneks´olkoon! Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä, ja kiitos! 😊
      Näitä on mukava välillä tehä.

      Poista
    2. Moikka. Oon vastannut haasteeseen. Kristiina

      Poista
  2. Ihana postaus ja niin kivoja hyviä asioita! Perhe ja rakkaus onkin kunnon voimavaroja elämässä♥ Kiitos haasteesta:) Ihanaa alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kaksi asiaa on mun elämässä niin tärkeitä.❤
      Ihanaa kevättä sinulle! ❤

      Poista
  3. Ihana postaus Sumi, kiitos <3
    Mä yritin sua ettiä instagramista. Mahdatko sitä käyttää?

    VastaaPoista
  4. Joo, käytän instaa, mutta blogilla ei oo instatiliä. Kävinkin juuri klikkaamassa itteni seuraamaan teitä siellä. 😊

    VastaaPoista
  5. Tämä on kiva haaste :) Tykkäsin itsekin . Ja mäkin haastoin sut, mutt huomasin sitten Ninan Merikapteenin vaimon blogista jo ehtineen tehdä sen :)

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus. Kivoja kuvia ja asioita olet listannut. :) <3 Kiitos tästä haasteesta. Sain tämän jo hetki sitten toisestakin blogista, mutta vielä en ehtinyt toteuttaa. Postailen lähiaikoina. :)

    VastaaPoista