lauantai 1. toukokuuta 2010

Munkit ja munkkitikut



 Tämän kuvan myötä haluan toivotta IHANAA VAPPUA kaikille blogissani vieraileville!
Hippasen oon tosin viime tipassa asialla... Työ- ja kotikiireiden keskellä ei meinaa koneelle ehtiä. :)


Tälläisiä tein lasten kanssa torstaina. Vapun ajan oon viettäny aika tiiviisti töissä, koten onpa sitten ollu napsimista kotiväellä.

Ohje on ihan tavallinen, jauhopussin kyljestä. Yhteishyvän ohjeessa taikinaan oli lisätty kuivattua mansikkarouhetta, ja sitten tehty munkkitikkuja. Meidän kersat eivät tosiaankaan halunnu munkkeihinsa mitään niin epäilyttävää, joten se sitten jätettiin pois. :)




 Taikina:
5 dl maitoa
2 pss kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 kananmuna
n.120 g voita sulatettuna
n. 14 dl vehnäjauhoja

Sekoita osaan vehnäjauhoista kuvahiiva, suola, sokeri ja kardemumma. Lämmitä maito n. 42 asteiseksi ja sekoita jauhoseokseen. Lisää muna ja lisää vähitellen vehnäjauhoja. Vatkaa aluksi jotta ilmaa sitoutuu taikinaan. Alusta taikina hyvin vaivaten. Lisää sulatettu, hieman jäähtynyt voi alustamisen loppupuolella. Laita taikina hyvin peitettynä kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan n. 30 minuutiksi. Esimerkiksi mikro on hyvä.

Kun taikina on noussut, ota se leivinpöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois.
Muotoile rinkelit. Tikkuja varten kaulitse taikinasta n. 50x 25 cm kokoinen levy. leikkaa taikinapyörällä n. 1 cm liuskoja jotka pätkit sopivan pitkiksi.

Paista kuumassa öljyssä kummaltakin puolelta sopivan ruskeiksi. Pyörittele sokerissa tai kanelisokerissa.




Munkkitikkuja, joista osa sokerissa pyöriteltyinä, osa kanelisokerilla maustettuna.
Jostain syystä tätä kuvaa ei saanu oikeen päin tänne.






Jere halusi munkin mansikkatomusokerilla kuorrutettuna.

2 kommenttia: