keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Daim-mokkapalat




Jokin aika sitten törmäsin facessa Ranteita myöjen taikinasa-blogin  versioon mokkapaloista.
Pitihän sitä testata, ja voin sanoa ettei tämän parempia olekaan.
Nämä on ehottomasti mokkapalojen aatelia!
Blogin mukaan gluteenittoman version saa käyttämällä vehnäjauhojen tilalla 4dl pullajauhoseosta ja 1½dl maissijauhoja. Sitä en vielä ole ehtinyt itse testata, meillä tehtiin ensin tavisversio.

Paistoin taikinan n. 30x23cm vuoassa, ja pohja jäi vähän paksuksi.
Seuraavalla kerralla voisi paistaa pohjan tavallisella pellillä, mutta tehdä päällystettä vähän enemmän. Liian ohut kuorrutus pilaa elämyksen.


Pohja:
5 kananmunaa
4 dl sokeria
4 tl aitoa vaniljasokeria
300g voisulaa
3 dl piimää
5 rkl tummaa kaakaojauhetta
4½ tl leivinjauhetta
 6 dl vehnäjauhoa

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää vaahtoon jäähtynyt voisula, piimä sekä kuivat aineet.
Sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille tai vuokaan.
Paista 200 asteessa 15 min (pellillistä) tai 20-30 min (pienemmässä vuoassa olevaa).

 Kuorrutus:
2(a`56g) iso daimia
150g voita
2dl fariinisokeria
2½ tl vaniljasokeria
½ dl vahvaa kahvia



Kiehauta kattilassa voi, sokeri ja kahvi. Anna kiehua pari minuuttia hiljalleen, koko ajan sekoitellen.
Nosta kattila pois levyltä ja anna jäähtyä muutama minuutti.
Lisää seokseen rouhitut daim-patukat, sekoita.
Levitä kuorrute haalean pohjan päälle kolmessa osassa.(Jos pohja on täysin jäähtynyt, kuorrute irtoaa leikattaessa.) Sekoita täytettä välillä, jotta daim-murua päätyy tasaisesti pohjan päälle.

Pinnalle:
1 iso daimpatukka
n. 4 riviä daim-suklaalevystä

Rouhi suklaat, levitä piirakan pinnalle.















19 kommenttia:

  1. Ihan huippuhyvän näköistä! ♥ Ja se on hyvin totta, että liian ohut kuorrutus pilaa elämyksen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kannattaa testata. Ei säilyny kauaa pakastimessakaan. 😀

      Poista
  2. Onpas ihanan mehevän näköisiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä hyvää, eikä yhtään kuivaa.

      Poista
  3. Iiiiiso nam:) Kiitos ohjeesta! Oikein ihanaa viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti siitä on iloa. 😊
      Mukavaa viikkoa! ❤

      Poista
  4. Ihanalta näyttää tuo kuorrute 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuorrute oli kyllä niin herkkua! 😊

      Poista
  5. No nyt on kyllä niin hyvän näköstä että tätä pitää tehä. Kiitos ohjeesta ❤

    VastaaPoista
  6. Moikka. Veisi varmaan kielen mennessään tuo herkku. Kristiina
    P.S. Joskus en saa kommenttejani lähtemään eteenpäin, kun laitan sinulle viestejä. Jos kukaan muu ei ole siitä maininnut, niin vika on varmaan minun taidoissani. Tätäkin postausta yritin kommentoida eilen ja toissapäivänä, mutta teksti katosi kun painoin julkaise. Omituista. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katoavia kommentteja.. tosi tympeää!
      On hienoa, että jaksoit kuitenkin yrittää uudelleen, kiitos siitä! <3
      En kyllä osaa sanoa missä vika voisi olla...tekniikka ei ole mun vahvoja puoliani...

      Poista
  7. Näyttää niin herkulliselta! Kiitos reseptistä. Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  8. Uih, ihanan näköisiä! Varmasti super hyviä :) Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli ihania! Kivaa viikkoa sinulle!

      Poista
  9. Voi nam! Nämä on varmasti hyviä! Kiitos ohjeesta <3

    VastaaPoista
  10. Kokeiluun meni ja maukkaita olivat eri pohjallakin tehtyinä. Kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista