Tammikuun esimmäisen viikon olin lomalla.
Tarpeeseen tuli, joulukuun sairastamisten, rankan työrutistuksen ja muiden kiireiden jälkeen olo oli aika puhki.
Osa viikosta vietettiin lapsuuden maisemissa.
Pakkasista huolimatta me nautittiin.
Vanhan mummulan kuistiin oli suorastaan terapeuttista viritellä kynttilöitä illan pimetessä ja pakkasen kiristyessä.
Illalla nautin hiljaisuudesta, kirkkaasta tähtitaivaasta ja kuun hangelle heittämistä puiden varjoista.
Niistä kovin kauniista jutuista joita kotona ei katuvalojen takia edes huomaa.
Tuo hiljaisuus on mahtava juttu. Puolen yön aikoihin ei kuulunut ensimmäistäkään auton pörinää, ihanaa! Nautin siitä kun sai lukea myöhään ilman hälyä, lapset kun jäivät mummun ja papan puolelle nukkumaan ensimmäiseksi yöksi.
Kuuntelin kuinka jää paukkui ja möyrysi pakkasen kiristyessä. Vanhan talon nurkissa pakkasen napsaisut kuullostivat lohdullisen tutuilta ja turvallisilta, Niihin ääniin oli hyvä nukahtaa.
Miten mä oikeen oonkaan eksyny kaupunkiin asumaan? :)
 |
| Tämä kuva on siitä hauska, että edes oma äiti ei tunnistanu mua. Anoppi kysy, millon tää on otettu, onko nuoruuden kuva. Jääripset ja huurretukka kai sopii mulle. ;) |
Kerrankin vähän enemmän aikaa nauttia mummun ja papan seurasta.
(Kätevää kun kumpikin mummula on samalla paikkakunnalla, samalla reissulla nähdään molempien vanhempia.)
Jääkin oli jäätynyt mukavan sileäksi ja ohut lumikerros oli helppo kolata pois pienen luistelukentän saamiseksi. Ulkoilua, luonnossa liikkumista, potkurointia, rantasaunassa löylyttelyä ja lumihankeen kastautumista, korttipelejä ja vähän leffoja.
Latautunein akuin lapset uuteen lukukauteen, me aikuiset työelämään kerryttämään tulevia lomapäiviä. ;)
Kirjoitit juuri sen olennaisen lauseen "Miten mä oonkaan eksynyt kaupunkiin asumaan?!"
VastaaPoistaMulla on valtava kaipuu maalle. Mä haluan tuntea ihmiset joita kulkee kotitiellä, mä en halua kuulla jatkuvaa autojen ääntä. Mä haluan elää pienemmin.
Onko se ikuinen haave vai toteutuuko se joskus, sitä mä en tiedä. Mutta vuosi vuodelta se on vahvempaa.
Ihania kuvia oot ottanut! Jo niissä sielu lepää.
Mulle tuo hiljaisuus on yksi niistä jutuista jota todella kaipaan täällä! Joulupäivän kävelyllä suorastaan ahdisti jatkuva liikenne! Ja me ei edes asuta keskustassa!
VastaaPoistaTietenkin maalla asumisessa on myös ne varjopuolensa, esim lääkäriin pääsy on aika monta astetta hankalampaa kuin täällä. Lääkäriä kun ei välttis oo koko viikolla tk.ssa. Naapuri kunnan päivystyskin loppuu klo 16, joten jos saa ompelua vaativan haavan tai korvatulehduksen joihin apua tarvii nopeasti, matkaa voi yhteen suuntaan tulla toistasataa kilometriä..
Mutta silti... odottelen lottovoittoa, jolla voisin toteuttaa monta unelmaa. ;)