perjantai 15. tammikuuta 2016

Mariannejuustokakku





Voiko tälläinen olla muuta kuin hyvää?
Ohje Fazerin sivuilta.
Pieniä muutoksia tein alkuperäiseen, joka löytyy täältä.







Pohja:
1-1½ pötköä Fazer Marianne-keksejä
n.50g voita sulatettuna

Täyte:
4 liivatelehteä
2,5dl Flora Vispiä
1dl tomusokeria
2-3tl vaniljasokeria
250g mascarponejuustoa
200g Mariannesuklaata sulatettuna
n. ½ pussia Marianne Crushia
n. 3rkl kuumaa vettä ja maun mukaan sitruunamehua


Hienonna keksit pieneksi muruksi ja sekoita sulatetun voin kanssa.
Pingota halk. 20cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi.
Levitä muruseos vuokaan ja painele tiiviiksi kerrokseksi.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää sokerit ja Marianne crush.
Sulata suklaa, sekoita joukkoon hieman jäähtyneenä.
Kuumenna sitruunavesi, sulata liivatteet siihen. Kaada täyteseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Sekoita tasaiseksi ja kaada täyte pohjan päälle. Peitä vuoka ja anna jähmettyä jääkaapissa 4h tai yön yli.
Koristele haluamallasi tavalla.
Esim raasta maito- ja valkosuklaata kakun pinnalle.



1 kommentti:

  1. Hei pitkästä aikaa! Nam, tuota juustokakkua täytyy kokeilla! Edellisessä postuksessa himoitsin noita kukkopillejä....Kerään niitä, koska ne tuovat lapsuudesta hyviä muistoja <3 Lämpimiä ilmoja odottellessa:)

    VastaaPoista