lauantai 3. tammikuuta 2015

Geisha-brookiet ja suklaajuustokakku



Blogi on jääny häpeällisen huonolle hoidolle viime aikoina. 
Leipomuksia on tehty ja syötykin, monet on jääneet kuvaamattakin.
Ei muka ehi istua rauhassa koneelle ja tekemään asialle jotain.
Tän viikon oon nauttinut ilmiöstä nimeltä loma, joten pakko oli jo reipastua.
Eilen vietettiin esikoisen 12v synttäreitä lähisuvun voimin.
Ja mä onneton en muistanu ottaa ensimmäistäkään kuvaa tarjoiluista ennen kuin niitä oli leikattu!
Joten laitettaan sitten kuvat paloista.
Täytekakkua en edes tehnyt, koska päivänsankari ei sitä halunnut. 
Kakun tilalla oli monta pakettia jäätelöä, kastikkeita, strösseleitä, karkkia...
Kavereita kestitään sitten eri kerralla.






Ensimmäisen kerran kokeilin brookien leipomista, ohje napattu Maku Kaneli ja Sokeri-lehdestä.
Brookie on siis yhdistelmä brownieta ja cookiea, höysteenä suklaata.
Suosittelen kokeilemaan, nämä onnistu kivasti! 
Pohja jäi sopivan tahmeaksi, cookieskerros kuitenkin mukavan rapeaksi. Päällä (ja pohjassa) geishasuklaata, nam!

Brownie-taikina:
100g voita
150g tummaa suklaata(tai maitosuklaata)
2½dl fariinisokeria
3 munaa
2dl vehnäjauhoja
1dl mantelirouhetta
½tl suolaa
Cookie-taikina:
100g voita
2dl sokeria
2 munaa
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1dl hasselpähkinärouhetta
150g Geishasuklaata rouhittuna

Koristeluun 150g Geishasuklaata.

Valmista brownietaikina.
Sulata voi ja paloiteltu suklaa kattilassa miedolla lämmöllä, välillä sekoittaen. Nosta kattila pois liedeltä, anna jäähtyä.
Lisää joukkoon sokeri ja munat.
Yhdistä kulhossa jauhot, mantelirouhe ja suola, sekoita.
Lisää jauhoseos voisuklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina n. 20x30cm vuokaan leivinpaperin päälle.
Nosta vuoka jääkaappiin 30 minuutiksi.

Valmista cookietaikina.
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää munat edelleen vatkaten.
Yhdistä kulhossa jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja pähkinärouhe.
Lisää ne muihin aineksiin ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Lisää rouhittu suklaa.
Nostele Cookietaikina kahden lusikan avulla nokareiksi browniepohjan päälle.

Paista 175 asteisen uunin keskitasolla 30-40 minuuttia, kunnes leivonnainen saa kauniin värin mutta jää sisältä hieman tahmeaksi.
Varo ylipaistamista!

Sulata suklaa ja vetele sitä raidoiksi leivonnaisen päälle. Anna suklaan jähmettyä ennen leikkaamista.
Leikkaa haluamaasi muotoon.

Säilytä leivonnaiset kannellisessa rasiassa huoneenlämmössä tai viileässä.
Huoneenlämmössä ne säilyvät mehevämpinä.




Suklaajuustokakussa on pohjana Capuccino täytekeksejä ja voita.

Täytteenä
2,5dl Flora vispiä+ hieman vaniljasokeria
4 liivatelehteä
200g suklaata
½pss mariannecrushia
Sitruunamehua johon sulatetaan liivatteet
tuorejuustoa

Tälläistä tällä kertaa.
Päivä meni mukavasti kaverin ja kahden lapsen kanssa kirpparikierroksella.
Sisko miehensä kanssa käväisivät teellä ja kohta tulee kaverit lastensa kanssa meille pelailemaan lautapelejä. Loma on ihanaa aikaa! <3 p="">



Talvisen mukavaa tammikuuta kaikille!





2 kommenttia: